Alavirettä

Todella hieno talvi ollut tähän asti. Pidän kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että se jatkuisi. Tänään oli aamulla rapeat -18c. Ei ollut kiire pujottelemaan. Sai rauhassa paistella munakokkelia, nakkeja ja kroisantteja. Lauantaiaamun ylellisyyttä. Tuntui erityisen hyvältä kun viime viikonloppu meni Abu Dhabissa työmatkalla. Koko tämä viikko on ollut reissun takia ihan outo. Väsyttää, päätä ja kroppaa särkee ja tuntuu ettei ole ollut vapaata iäisyyksiin. Heti kun normaali työ/vapaa -rutiini särkyy niin elämä menee sekaisin. Tänään on ollut kuitenkin tosi kiva lauantai. Oltiin koko perhe rinteessä. Taina ja Julius pulkalla ja minä Joonatanin kanssa suksilla. Oli hyviä tellukäännöksiä. Eilen oli hyviä alppikäännöksiä. Kicksien saaminen pelkistä käännöksistä on kyllä selkeä vanhenemisen merkki...

Kiipeily on ollut jotenkin kaksijakoista viime viikkoina. Sen mitä on ehtinyt hakuissa roikkua niin se on kulkenut ihan mukavasti. Toisaalta ne pari kertaa jotka olen yrittänyt boulderoida tai käydä tapanilassa on olleet tosi tukkoisia. Ei todellakaan ole kulkenut. Toisaalta ei ole ollut kauheaa intoakaan sisäkiipeilyyn. Nyt on selkeästi henkisesti vaikea vaihe käynnissä treenaamisen suhteen. Tuntuu ettei kehity ja muut vaan kehittyy ympärillä. Kiipeily on siitä aika raaka laji että oman kulloisenkin tason näkee niin selvästi. Sekä suhteessa omaan aikaisempaan tasoon että muihin. Pitäisi pystyä vaan katsomaan omaa kehitystä ja hyväksyä kuntotason vaihtelut, mutta kilpaluhenkisenä se on aika vaikeaa. Varsinkin jos itsellä on alavirettä ja joku toinen on elämänsä kunnossa. Tasan ei käy myöskään lahjakkuus. Jotenkin hämmentävää miten jotkut (onneksi aika harvat vaikka meidän luolalle niitä on osunut kaksi...) voivat vuoden kiipeämisen jälkeen kiivetä seiskan boulderia. Voin sanoa treenanneeni kesällä ja syksyllä aika hyvin ja nousin ehkä kalliogreideissä 6a:sta 6c:hen. Seiskassa tuntuu kuitenkin olevan seinä vastassa. Olen tehnyt ehkä yksittäisiä seiskan muuveja mutta yhtään seiskan reittiä ei ole vielä mennyt. Lähimpänä oli Jaanankallion Muuvijumppa joka kyllä sopi meikäläiselle paitsi viimeisen liikkeen polvilukon osalta. Ovathan boulderi ja kallio tai jää on vähän eri asioita, mutta yhtä kaikki, nämä kaksi lahjakkuutta kiipeävät luolalla vuoden harrastamisen jälkeen reittejä joita minä en. Ja hajottaahan se. 

Hakkuilu on kyllä vetänyt selän ja käsien isot lihakset (siis ns. isot, ei isoja ehkä mulla...) todella tukkoon. Hieronta parin viikon välein ei oikein riitä. Pitäisi venytellä, mutta jotenkin se aina jää. Nytkin on vasen hauis taas niin jumissa, että kyynärpään sisätaipeen jänteitä juilii... Ensi viikonloppuna olisi Porvoossa joogakurssi jonne ajattelin mennä. Olen miettinyt joogan kokeilemista ainakin kymmenen vuotta. Ehkä nyt vihdoin olisi aika oikeasti kokeilla.

Aamusta lähdetään salakalliolle. Valtteri todennäköisesti liidaa projektin pois omalta osaltaan. Mulla ei ole nyt kyllä paukkuja siihen. Olen lammas.

Lisää myöhemmin.