sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Salakalliolla taas


Viikko vierähti, tuuli kääntyi pohjoiseen ja kelit paranivat. Loppuviikosta oli jo kunnolla pakkasta. Viikon aikana tuli käytyä kolme kertaa mäessä, kaksi kertaa luolalla ja kerran Tapanilassa kiipeämässä ja tänään taas ulkona hakuissa roikkumassa. Ei nyt ihan huono saldo ottaen huomioon että ma-ke satoi vettä.

Taina on ollut viikonlopun Oulussa, mutta äidin ja isän suosiollisella avustuksella pääsin tänään kiipeämään. Kiitokset vaan vielä lastenhoitoavusta! Salakallio oli säilynyt sääterrorismista varsin vähäisin vaurioin. Osittain jäätä oli jopa enemmän kuin viikko sitten. Erityisesti iso verho, joka valuu keskeltä kalliota oli kasvanut ja maakontaktista puuttuu n. kolme-neljä metriä. Jos kelit pysyy, niin jäätä on helmikuussa jo  maasta asti kiivettäväksi. Jo nyt olisi mahdollisuus yrittää sen takana kalliolla menevää pultattua mixtalinjaa joka päättyy komeasti kyseisen verhon kautta toppaamiseen. Kallio-osuus juuri ennen verholle siirtymistä on vaan aika tymäkän oloinen onsight-yritykseen, mutta ei siihen kehtaa oikein yläköyttäkään virittää. Eikä negatiivisuuden ja verhon takia edes pystykään.

Jääränni oli taas ihan erilainen kuin aiemmin. Se oli ilmeisesti kutistunut ja kasvanut uudelleen ja linja meni nyt rännin vasempaa reunaa pitkin. Oli aikamoista puikkohässäkkää. Ei tosin ihan niin pahaa kuin silloin ekalla liidausyrityksellä. Puikkoja sai siivota nytkin, mutta alta löytyi aika hyvä ruuvipaikkoja. Tosin ruuveja meni nyt kaksi vähemmän kuin viimeksi. Vettä valui kuin suihkussa ja kastuihan siinä. Vasen käsi oli kainaloon asti märkänä jo toisen ruuvin kohdalla. Hauska liidi silti! Kuvassa Janne B. puskee kakkosena kohti reitin loppuylitystä ja nelosen kalliomuuvia ständille. 

Mixtaprojektista oli jäät kadonneet kokonaan. Valtteri oli sitä mieltä, että parempi vaan kun ei ole jäätä haittaamassa suoritusta ja klippasi pienessä krapula(?)uhossa yläköydellä jo jatkotkin paikoilleen. Se suoritus vei kuitenkin voimat jo siinä määrin, että varsinaiseen liidiin ei löytynyt paukkuja. Kova veto silti. Erityisesti kun loppu on nyt yhtä pitkien liikkeiden sarjaa.  Mun sekvenssit yläosalle meni ihan uusiksi jään puuttumisen takia eikä liidiin olisi ollut mahdollisuuksia. Odotellaan siis jäitä.

Varusteista:

- Uudet BD:n ruuvit on todella hyviä. Paljon parempia kuin Simondit tai vanhat BD:t. Uppoavat aivan käsittämättömän hyvin. Ja alkavat puremaan puolella kierroksella.
- Yksi Simondin ruuvi hajosi. Veivi jäi käteen, tai siis lensi putouksen pohjalle... Pitää yrittää puhua Camusta BD tilalle.
- Swingi tuntuu nyt tosissaan löytyneen. Oikeassa kädessä toimii jo väsyneenäkin. Outoa miten vaatii voimaa ja kestävyyttä lyödä rennosti.
- Fusionien kahvoihin pitäisi jo vihdoin muistaa laittaa ruuvilukitetta.
- Kaikki sulkkarit pitäisi muistaa öljytä.

Nyt saunaan!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti