Välinehysteriasta

Tänä talvena on tullut harrastettua kiitettävän paljon. Rinteessä olen ollut jo parikymmentä kertaa ja jääkiipeilemässä 12. Ei paha kuin muistaa, että samana päivänä ei ehdi tehdä molempia. On ollut aika tervettä huomata miten ainakin omalla kohdalla tekemisen määrä korreloi aikalailla suoraan negatiivisesti varustehaikailun ja -spekuloinnin määrän kanssa. Enemmän harrastamista, vähemmän tarvetta hankkia uusia tavaroita tai turhaan spekuloida niistä. Ei kauhean intuitiivista sinänsä. Varmasti osansa tähän on tuonut talouden taantuma, joka luonnollisesti vaikuttaa mentaalisella ja myös konkreettisella arkipäivän tasolla kaikkeen kuluttamiseen. Maslowin tarvehierarkian mukaisesti. Silti väitän että isoin tekijä itsellä vähentyneisiin välinetarpeisiin, on ollut ulos lähteminen ja oikea harrastaminen. 

Ajatellaanpa yksinkertaisuuden vuoksi, että harrastaminen jakaantuu sekä todelliseen tekemiseen, että kaikkeen siihen liittyvään oheistoimintaan kuten, varusteiden huoltamiseen, spekuloimiseen, ja hankkimiseen. Jos terve harrastaa on vakio ja mahdollisuus todelliseen toimintaan on vähäinen, korvautuu todellinen toiminta oheistoiminnalla (josta tulee näin ollen sijaistoimintaa). Esimerkiksi ostamalla jotain uutta tavaraa saavuttaa internet-aikana niiiiiiiin helposti harrastuksen liittyvän nautinnon joka korvaa todellisen toiminnan puutetta. Ostan, olen siis harrastamassa, vaikka olenkin toimistossa.  

Tähän liittyy vaara, että häntä alkaa heiluttaa koiraa ja materia saa harrastamisessa isomman roolin kuin itse toiminta. Tavaraa alkaa olla kaapit täynnä, mutta aikaa niiden käyttämiseen ei edelleenkään ole. Jos tässä tilanteessa on saavuttanut onnen niin sitten kaikki lienee hyvin. Mikä tekee onnelliseksi ei voi olla kauhean väärin. Mutta jos jatkuvasti on edelleen olo että jokin tarve ei tyydyty kannattaisi ehkä viimeistään pysähtyä miettimään niitä prioriteetteja. Helposti voin todeta itsekin sortuneeni tavaroiden hankkimiseen harrastamisen korvikkeena. Paljonkin. Todella paljon. Turha siis yrittää lukea tätä moralisointina ja syytön muutenkin heittäköön ensimmäisen kiven.

Tänä talvena on voinut todeta kuinka kierre kääntyy onneksi myös toisin päin. Kun on ollut mahdollisuus harrastaa, ja samalla taloudellisesta tilanteesta johtuen on joutunut todella miettimään mitä hankkii, on huomannut, että ne vanhat varusteet ovatkin ihan hyvät ja toimivat. Tarve uudelle onkin ollut pitkälti itse luotua harhaa ja itseasiassa kaapeissa on jo nyt tavaraa jota ei tarvitse. Samalla todelliset tarpeet ovat kirkastuneet ja jos on jotain hankkinut on tiennyt sitä tarvitsevansa ja todella haluavansa, jolloin uutta tavaraa arvostaa enemmän. Vaikka sitä yhtä uutta jääruuvia...:)

Saattaa kuullostaa naivilta ja itsestäänselvältä, mutta itselle ylläoleva on ollut onnellinen asia havaita ja kokea. Sitä ei siis voitane pitää ihan turhana.

Sinänsä, jos talouden taantumasta pitää jotain hyvää hakea niin se pakottaa väkisinkin miettimään kulutustaan ja omia valintoja noin yleisemminkin. Se ei ole huono asia. On tietysti myös helppo sortua jälkiviisauteen. Nykyisessä tilanteessa monet hankinnat ja valinnat, vaikka vaan viime vuoden aikana, tuntuvat aika järjettömiltä. Pakko myöntää. 

No, mikä ei tapa, vahvistaa, ei auta itku markkinoilla, ja kasa muita latteita kansanviisauksia. En jatka tästä aiheesta enempää vaan lähden voitelemaan suksia. Tänään mäen kautta luolalle.