Raahautumista kevääseen

Kevät iski voimalla etelään. Tänään lämpötila kävi jo kahdeksassa asteessa Porvoossakin. Päätellen siitä miltä jäät näyttää moottoritien kallioleikkauksissa ei kiivettävää juurikaan enää ole. Tai kyllä niitä vielä viikon kiipeää mutta narut ja ruuvit voi jättää alas. Turha ruuveja on lumeen tunkea. Mun puolesta talvi olisi saanut jatkua vielä hyvinkin. Edelleen on kauhea hinku jäälle ja laskeminenkin maistuu. Laskukausi nyt varmaan kyllä jatkuu pääsisäiseen täälläkin. Sen verran on rinteissä lunta. Ja pääseehän sitä sitten Chamonixissa taas jatkamaan toukokuulle asti. Tänä vuonna täytyy yrittää reissussa kiivetä jäätäkin. Pari vuotta siitä on puhuttu mutta laskuhommat on aina vieneet voiton. Nyt on Ilekin sen verran innostunut kuokkimisesta, että saatetaan jäälle päästäkin.

Niin että jotain lohtua sentään kun näyttää pohjosen poikien blogien mukaan Korolla olevan kaikkien aikojen jääkevät. Ja nyt ei vaan sinne kyllä pysty repeämään. Eikä tällä kädelläkään kyllä vielä kiipeä. Buranakuuri on vähän helpottanut tuskaa, mutta on se käsivarsi edelleen ihan jumissa. Lähenkin tästä kaivamaan kylmäpussia pakastimesta käteen ja nilkkaan. Sekin kerää jostain syystä nestettä ja kipeytyy. Hitto kun sitä on vanha p*ska...

No onneksi on uusi sukupolvi nousussa. Joonatan hyppäsi tänään elämänsä ensimmäisen 180:sen Kokonniemen alaboksista. Asteista oli ilmassa ehkä 120 ja loput maassa, mutta aika hyvä alku...:)

Talvi se vaan jatkuu

Hiljaista on ollut taas blogin päivitysrintamalla. Toisaalta tekemistä on ollut sitten senkin edestä. Siis vapaa-ajan tekemistä. Työtähän ei lasketa koska se on ... työtä. Talvi on jatkunut aivan mahtavana vaikka huhtikuu painaa päälle. Tulin hetki sitten hiihtämästä. Pakkasta oli vajaat kymmenen astetta, tähtikirkas taivas, luminen metsä, hyvin toimivat sukset. Ei voi olla hienompaa. Oli taas suksipainotteinen ilta. Ensin Kokonniemessä muutama mutka randokamoilla ja sitten kympin pertsalenkki. Varattiin Ilkan kanssa tuossa viime viikolla lennot ja majoitus Chamonixin reissua varten. Lähtö on nyt 21. huhtikuuta ja paluu heti vapun jälkeen. Reissua ajatellen ole koittanut nyt hiihtää ja juosta enemmän ja kiipeily on jäänyt vähemmälle. Jäätä on tullut kuitenkin kiivettyä joka viikonloppu. Toinen syy kiipeilyn vähentämiseen on ollut oikea käsivarsi joka ei ota toipuakseen. Yksi lihas on vaan ihan superjumissa ja rasitustilassa ja ajoittain tosi kipeä. Pakko koittaa vaan venytellä ja saada se kuntoon ennen kesäkautta. Hierontakaan ei ole auttanut.

Mäessä on tullut käytyä kyllä aktiivisesti. Viime aikoina enimmäkseen Joonatanin halusta. Ei niin ettei laskeminen mulle maistuisi, mutta Joonatan on innostunut nyt ihan kunnolla. Ja nimenomaan hyppimisestä. Joonatanillakin on varmaan 30 laskupäivää tälle talvelle ja se kyllä näkyy. On kyllä tosi hauska seurata miten se kehittyy joka kerta aina vähän. Muksut on niin uskomattomia. Alla oleva kuva kertoo taas enemmän kun tuhat sanaa...

Mäessä

Kevät tulee kohisten, mutta vielä on talvea jäljellä. On ollut todella hienoja päiviä. Tänään oli taas sellainen. Oltiin poikien kanssa rinteessä koko päivä, kun Taina on ollut risteilyllä. Kokonniemen kantajengi oli taas paikalla ja päivästä jäi dokumenttiakin.

Kuvia 

Kuvat on ottanut Sami Raittinen. Mukavaa olla kuvattavanakin välillä.

Huomenna taas jäätä kuokkimaan.

Jesh!

Menihän se. Hitto soikoon. En olisi kyllä uskonut vielä jokin aika sitten. Alkukaudesta reittiä katsoi ihaillen, että tollainen olisi kiva joskus vielä kiivetä, kun vaan ensin keksisi miten noin sileää negatiivista kalliota kiivetään. Muutama viikko sitten tuntui vielä että ei ole mitään toivoa tänä talvena, mutta niin se vaan meni. Toki jäässä oli vielä viime viikolta reikiä vaikkakin verhon sisältä ne olivatkin valuneet umpeen. Päällä niitä oli kuitenkin, mutta se ei latista tunnelmaa. Varmasti allekirjoittaneen kovin kiipeilysuoritus. Mitään noin omilla rajoilla olevaa reittiä en ole koskaan liidannut. En kesällä enkä talvella. 

Lämmittelykierroksella ylintä jatkoa laittaessani otin vielä yläköyteen hyvät psyykkauslennot kun  jäätaskuun niinsanotusti "takki auki" huukattu hakku laukesi irti. Verhon alla ollessa yläköysikin kiskaisee iloisesti taaksepäin. No tuli sitten aseteltua hakut aika huolellisesti liidissä sen jälkeen. Itse liidi meni varsin vakaasti. Kolmatta klippiä tuhrasin aika pitkään, kun sen joutuu klippaamaan aika ylös ja halusin klipata sen vielä ristiin, jotta seuraavaan pitkään dead-pointiin pääsee ilman hakkujen ylimääräistä asettelua. Hyöty oli aika nolla kun klipissä meni aikaa julmetusti. Olo oli jään alaosassa kuitenkin vahva ja puskin ylös verhon alle huilaamaan. Verhon kierto meni hyvin ja loppu sitten niillä huuruilla jotka oli vielä jäljellä. Mukaan mahtui yksi pääliosan olemattomilta jalkaotteilta, oikean käden pettävästä lukotuksesta lyöty vasuri jonka epäonnistuessa olisin päässyt kokeilemaan kunnon keinua. Swingi oli kuitenkin sen napakka että laaki piti ja sain hiukan jalkoja alle. Topissa olo oli aika mahtava.

Ilekin kiipesi perään reitin vielä yläköydellä ekaa kertaa. Täytyy kyllä todeta että Anacondilla se on t-o-d-e-l-l-a kova suoritus. Varsinkin kun pari kertaa roikuttiin iloisesti vaan yhden hakun varassa. No Ilellä jos jollain on voimaa puristaa hakun kahvaa ja pitää hakkua vakaana kalliolla. Pistää vaan miettimään, että mitähän sekin kaveri kiipeäisi Fusioneilla... Lopuksi kiivettiin vielä treenimielessä jääränni. Jään liidaminen tuntui aika helpolta vaikka jää itsessään jännän lohkeilevaa olikin ja reitti mielenkiintoisen kolmiuloitteisessa kunnossa. 

Nyt on kevyt olo.

Mieshommia

Land Roverin omistajille tulee auton mukana auton tyyppikohtainen maastoajokoulutus. Tämä tapahtuu Katisten kartanon mailla Hämeenlinnassa Land Rover Experience Centerissä. Mulla oli koulutus vielä käymättä ja lahjakortteja vielä kaksin kappalein. Tainaa ei jostain kumman syystä off-road kiinnostanut, mutta Ilkkaa jostain kumman syystä kiinnosti. Niinpä eilen huristeltiin iltapäiväksi Hämeenlinnaan kokeilemaan miten se Defender maastossa oikeasti kulkee.

Ajo tapahtuu vielä keskuksen omilla tai maahantuojan autoilla ja vakuutuksilla joten auton rajoja voi rauhassa kokeilla. Ensin ohjelmassa oli lounas Katisten kartanossa ja lyhyt teoriaosuus ja sitten lähdettiin maastoon. Heti ensimmäiseksi laitettiin kaikkiin pyöriin lumiketjut. Saatiin Ilen kanssa yksi ketju väärin paikalleen samassa ajassa kun ohjaaja laittoi muut kolme ketjua paikoilleen... Pito ketjuilla on aivan mieletön. Jopa hieman tylsän hyvä. Kiinni ei jääty kertaakaan. Yhteen jyrkkään mäkeen jäätiin ruopimaanja jouduttiin pakittamaan kun kokeiltiin ns. Defender-mäkistarttia. Se toimii niin että jos auto sattuu sammumaan jyrkkään rinteeseen, niin laitetaan ykkönen (jos halutaan yrittää ylös) tai mielummin pakki (koska ykkösellä ilman vauhtia ei jyrkkää päästä kuitenkaan ylös) päälle, lasketaan auto vaihteen varaan nojaamaan, otetaan jalat pois polkimilta ja käynnistetään moottori. Hämmentävää kyllä, Defenderiä ei nimittäin saa maastovälitykset päällä sammumaan ykkösellä tai pakilla. Muitakin hyviä kikkoja ja taitoja tuli ohjaajan taholta joita ei kyllä itse olisi tajunnut tehdä. Sen verran intuition vastaisia jotkut olivat. Hauska tapahtuma kokonaisuudessaan.

Huomenna olisi tarkoitus taas aamulla lähteä kiipeämään. Katsotaan mitä sen verhoreitin kanssa tapahtuu...

Taas näitä...

Maanantaina Tapanilassa kiipeilemässä kolautin säären johonkin hyllyyn pudotessa. Ei sitä oikeen edes huomannut, kun se tapahtui, mutta lähtiessä kun vedin sukan jalkaan niin rupesin ihmettelemään että mikä perhanan golfpallo mulla on sukan alla. Piti kotona ottaa oikeen kuva. Patti ei oikeen lähtenyt laskeutumaan, niin kävin eilen mäessä vetäsemässä muutaman laskun. Ei ollut herkkua mutta patti tasottui. Nyt on sellanen kipeä nestepussi sääressä joka alkaa sinertämään. On tää taas upeaa... Ilmeisen pakollinen parin päivän tauko laskemiseen. Hitto. No olkapää on taas kunnossa ja käsivarsi suht ok. Sentään.

Onnistumisia

Tänään se verhoreitti sitten meni yläköydellä. Liidiyrityksenkin pistin, mutta pakitin jäältä kun totesin ettei käsissä riittänyt enää potkua puikon alaosan campus-muuveihin. Siitä kohtaa meinaan ei kiinnosta tippua kun on selin edelliseen jatkoon ja 1,5 metriä kalliosta irti. Saattaa kolahtaa. Kolme yläköysiyritystä joista kaksi toppausta vei mehut. On se sen verran raskas. Paitsi jos on kova jätkä... Valtteri meinaan jatkoi huippusuorituksiaan ja liidasi reitin. Oli pakko hakea huoltoasemalta kaljat autoon paluumatkalle sen kunniaksi. Ei voi muuta kun arvostaa suoritusta. No pitäähän sen jossain näkyä jos meidän kalliogreiditasossa on numeron eron kaverin hyväksi. 

En kyllä silti ota kokonaan takaisin viimeistä lausuntoa, että se ei mene tänä talvena. Reitille meinaan tietenkin kävi niinkuin kaikille jääreiteille käy työstettäessä eli yhtäkkiä onkin otteet valmiina. On meinaan pikkasen eri asia punkea verhon alta puikon päälle, kun ei oikean käden lukotuksesta ja olemattomilta jalkaotteilta tartte lyödä vasemman käden rystyswingiä laakista kiinni vaan voi huukata vanhaan reikään. Liidinä se on silti kova veto, mutta onsightina tai redpointina puhtaalle jäälle vielä ihan eri tasolla. Siihen on helppo todeta että ei menisi. Nyt saattaa mennäkin, kun uutta jäätä ei puikkoon enää juurikaan muodostu.

Olin reitin hienouden takia aika pitkään sitä mieltä, ettei sitä pitäisi työstää yläköydellä ollenkaan. Lisäksi kun ei voinut olla varma josko se on jonkun projekti. Koko talvena ei kalliolla ole kuitenkaan ollut samaan aikaan ketään muuta ja ne pari kertaa, kun muita jälkiä on ollut ne on olleet jääreittien kohdalla. Ei siis tainnut ainakaan kovin aktiivinen projekti olla kellekkään. Ja pidettiin me sentään suht tiukka ground-up -yläköysietiikka... heh. Mutta jos ensi talvena puikko muodostuu, niin olisi hienoa olla siinä kunnossa, että reitti menee "puhtaasti" ilman huukkailuja. 

Tähän on pakko linkittää Tapsan hyvä kirjoitus jään työstämisen eettisestä ongelmasta. Toki pitää muistaa että herra kirjoittaa siitä aika eri tasolla...:)