Sunnuntaina oltiin kalliolla. Perjantaina olin vielä kuumeessa, mutta päätin että sunnuntaina ollaan kunnossa ja kiivetään. Etelän jääkiipeilyn kun pätee valitettavasti lause että silloin on veisattava kun virsikirja on auki. Ja viimeiset pari talvea se kirja on ollut kiinni... Eli jos sitä verhoa ei kiipeä tänä talvena niin seuraavaa mahdollisuutta saattaa joutua odottamaan. Lisäksi tälle talvelle peliaikaa on maksimissaan kuukausi jäljellä. Todennäköisemmin kaksi-kolme viikkoa. Intoa siis oli ja homma meni justiinsa niin yrittämiseksi kun kuvitella saattaa. Vähän puolinainen kunto ja suuret kuvitelmat. Tuloksenä sähläystä, kipeää olkapäähän, huono fiilis ja flunssa uudelleen päälle. Ei näin.
Tuskinpa kiipeän sitä verhoreittiä tänä talvena. Ei riitä potku. Kiertäminen verhon ympäri sen päälle ja siitä ylös on vaan liian raskasta. Vaikka kallioliikeiden jälkeen verhon ja kallion välissä pystyykin lepuuttamaan on se loppu vaan liian kova. Ensi talvena pitää olla kovemmassa kunnossa ja toivoa että jäätä tulee. Muutenkin pitää kyllä ottaa enemmän fiilispohjalta nyt tämä touhu. Viime reissu oli malliesimerkki siitä miten negatiivista energiaa luodaan yliyrittämisen kautta. Pitää vaan kuunnella kehoa ja mennä sen mukaan. Ja unohtaa turha
hakkujen puristaminen. Tänään kuuntelin kehoa. Jäin aamulla flunssan takia kotiin ja nukuin kuuden tunnin päiväunet. Ilmeisesti en ollut ihan kunnossa...Valtterilla oli sunnuntaina hyvä päivä ja vanha projekti meni liidaamalla. Ohessa kuva tapahtumasta. Hieno veto. Haastavaksi homman tekee se että ennen neljättä klippiä ei oikein saisi tippua. Seinän muoto negatiivisuudesta huolimatta on sellanen että saattaa tulla hittiä. Sen jälkeen voi rentoutua ja lopuista rauhassa pudota. Kuvassa on menossa kolmas klippaus.
Sunnuntai-illalla mentiin vielä Joonatanin kanssa mäkeen ja se veti kyllä suun hymyyn kuten kuvasta voi päätellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti