sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Onnistumisia

Tänään se verhoreitti sitten meni yläköydellä. Liidiyrityksenkin pistin, mutta pakitin jäältä kun totesin ettei käsissä riittänyt enää potkua puikon alaosan campus-muuveihin. Siitä kohtaa meinaan ei kiinnosta tippua kun on selin edelliseen jatkoon ja 1,5 metriä kalliosta irti. Saattaa kolahtaa. Kolme yläköysiyritystä joista kaksi toppausta vei mehut. On se sen verran raskas. Paitsi jos on kova jätkä... Valtteri meinaan jatkoi huippusuorituksiaan ja liidasi reitin. Oli pakko hakea huoltoasemalta kaljat autoon paluumatkalle sen kunniaksi. Ei voi muuta kun arvostaa suoritusta. No pitäähän sen jossain näkyä jos meidän kalliogreiditasossa on numeron eron kaverin hyväksi. 

En kyllä silti ota kokonaan takaisin viimeistä lausuntoa, että se ei mene tänä talvena. Reitille meinaan tietenkin kävi niinkuin kaikille jääreiteille käy työstettäessä eli yhtäkkiä onkin otteet valmiina. On meinaan pikkasen eri asia punkea verhon alta puikon päälle, kun ei oikean käden lukotuksesta ja olemattomilta jalkaotteilta tartte lyödä vasemman käden rystyswingiä laakista kiinni vaan voi huukata vanhaan reikään. Liidinä se on silti kova veto, mutta onsightina tai redpointina puhtaalle jäälle vielä ihan eri tasolla. Siihen on helppo todeta että ei menisi. Nyt saattaa mennäkin, kun uutta jäätä ei puikkoon enää juurikaan muodostu.

Olin reitin hienouden takia aika pitkään sitä mieltä, ettei sitä pitäisi työstää yläköydellä ollenkaan. Lisäksi kun ei voinut olla varma josko se on jonkun projekti. Koko talvena ei kalliolla ole kuitenkaan ollut samaan aikaan ketään muuta ja ne pari kertaa, kun muita jälkiä on ollut ne on olleet jääreittien kohdalla. Ei siis tainnut ainakaan kovin aktiivinen projekti olla kellekkään. Ja pidettiin me sentään suht tiukka ground-up -yläköysietiikka... heh. Mutta jos ensi talvena puikko muodostuu, niin olisi hienoa olla siinä kunnossa, että reitti menee "puhtaasti" ilman huukkailuja. 

Tähän on pakko linkittää Tapsan hyvä kirjoitus jään työstämisen eettisestä ongelmasta. Toki pitää muistaa että herra kirjoittaa siitä aika eri tasolla...:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti