tiistai 28. huhtikuuta 2009

7 pvä: Lasketaan nyt sitten puuteria kun ei muuta voida


Jep. Oli sitä lunta tullut. Nimittäin ainakin se 50cm. Sade jatkui koko päivän, joten lähdettiin aamulla GM:lle. Meininki oli aika erilaista, kun keskitalven puuteripäivinä, jolloin ekan tunnin jälkeen koko GM:n alue on syöty. Me ajettiin kello 10 melkeen tyhjälle GM:n ala-asemalle, ostettin liput, käveltiin kabiiniin jossa oli 8 muuta tyyppiä, noustiin ylös ja mentiin korkkaamaan koko metsäsektori. Midillä tuodon omaan rauhaan on jo jotenkin tottunut, mutta GM:llä kokemus oli uusi. Aika hämmentävää. Ei ryysistä, ei jonoja, ei stressiä mistä löytää koskematonta lunta. Käytiin puolen päivän aikaan alhaalla voiteluttamassa sukset kun Mer de Glasin saharanhiekka oli kuivattanut pohjat totaalisesti ja luisto oli sen mukaista. Juotiin samalla kahvit ja tultiin takaisin ylös tekemään uusia jälkiä... Oli jiihaata.  Vasta puoli kahden aikaan otettiin eka kabiini toppiin ja sielläkin löyty silti koskemattomia kohtia etuseinältä. Näkyvyyden takia ei muualle kiinnostanut mennäkkään. Kolmen aikaan lumi alkoi olla jo aika raskasta ja samoin reidet, kun lumisateessa laskeminen on olemattoman näkyvyyden takia aina vähän sellaista jäkittämistä, joten lähdettiin kylille oluille ja ruokakauppaan. 

Huomenna katellaan josko näkyvyys olisi sitä luokkaa että Midille kannattaisi jo mennä.Ainakin ennuste lopaa jopa 20% auringonpaistetta. Mielenkiintoista nähdä paljon siellä on uutta lunta...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti