keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

Talvi se vaan jatkuu


Hiljaista on ollut taas blogin päivitysrintamalla. Toisaalta tekemistä on ollut sitten senkin edestä. Siis vapaa-ajan tekemistä. Työtähän ei lasketa koska se on ... työtä. Talvi on jatkunut aivan mahtavana vaikka huhtikuu painaa päälle. Tulin hetki sitten hiihtämästä. Pakkasta oli vajaat kymmenen astetta, tähtikirkas taivas, luminen metsä, hyvin toimivat sukset. Ei voi olla hienompaa. Oli taas suksipainotteinen ilta. Ensin Kokonniemessä muutama mutka randokamoilla ja sitten kympin pertsalenkki. Varattiin Ilkan kanssa tuossa viime viikolla lennot ja majoitus Chamonixin reissua varten. Lähtö on nyt 21. huhtikuuta ja paluu heti vapun jälkeen. Reissua ajatellen ole koittanut nyt hiihtää ja juosta enemmän ja kiipeily on jäänyt vähemmälle. Jäätä on tullut kuitenkin kiivettyä joka viikonloppu. Toinen syy kiipeilyn vähentämiseen on ollut oikea käsivarsi joka ei ota toipuakseen. Yksi lihas on vaan ihan superjumissa ja rasitustilassa ja ajoittain tosi kipeä. Pakko koittaa vaan venytellä ja saada se kuntoon ennen kesäkautta. Hierontakaan ei ole auttanut.

Mäessä on tullut käytyä kyllä aktiivisesti. Viime aikoina enimmäkseen Joonatanin halusta. Ei niin ettei laskeminen mulle maistuisi, mutta Joonatan on innostunut nyt ihan kunnolla. Ja nimenomaan hyppimisestä. Joonatanillakin on varmaan 30 laskupäivää tälle talvelle ja se kyllä näkyy. On kyllä tosi hauska seurata miten se kehittyy joka kerta aina vähän. Muksut on niin uskomattomia. Alla oleva kuva kertoo taas enemmän kun tuhat sanaa...








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti