Kevät

Kevättä pukkaa tosissaan. Kivet ja kalliot alkaa olla kuivia ja kiipeilykuntoa on yritetty saada nousemaan talvihorroksesta. Lopputalven ulkokiipeilyt jäi loppujen lopuksi aika vähiin eikä muovikaan kaiken laskemisen keskellä houkutellut. Ja tauko tai ainakin vähäisemmän kiipeämisen jaksohan siitä seurasi. Toisaalta teki ihan hyvää motivaatiolle pitää pientä breikkiä eikä tässä nyt tasomielessä koskaan korkealta putoa...

Laskeminen toisaalta oli vaan taas niin kivaa. Tähän mennessä yli 80 päivänä rinteessä ja aina oli hymy korvissa. Ja vielä olisi jatkoa tulossa. Ensi keskiviikkona olisi tarkoitus suunnata taas kohti Chamonixia. Kelit näyttävät olevan, kuvapäivityksistä päätellen, taas keväisesti kohdillaan sielläkin. Toivotaan nyt, että päästään lentämällä matkaan. Toisaalta varmuuden vuoksi on jo autolauttapaikkakin varattu...

Case Master Cam: Osa 2

Raportti hajonneesta Master Camista tuli Metoliukselta:

Metolius Climbing

Quality Control Report

Report: RA# no RA number

Customer: Nurminen

Product: Metolius MasterCam # 0

Date: 2/18/2010

Created by: M.Stöger, Quality Control Manager

1. Reason for Return:

The MasterCam # 0, batch number H 10-17/2008, was returned by the customer with a broken cam stop. The customer noticed that the cam did not function properly during a mixed climb. After closer inspection the customer noticed that one of the machined cam stops apparently sheared off. The cam was delivered to Metolius for inspection and commentary on the sheared cam stop.

2. Inspection Report:

The cam was inspected in the Quality Control department resulting in the following conclusion:

Due to the broken cam stop the cam lost its function and can not be used for climbing and protection purposes any more. Metolius will destroy the cam to prevent further use of the cam.

Cam stops are not designed for load bearing applications, especially the 00-1 size cam stops are designed to only attach the coil spring and to keep the cam lobes from inverting.

If the small size cam stops are loaded unevenly in a fall or during aggressive bounce testing, failure of a cam stop is possible.

Inspection of the underside of the cam lobes made passive loading of the cam lobes apparent to be the cause of the failed cam stop.

Image of the defective cam lobes underside, magnification x23.

MC#6 cam lobes are machined from 7075, T6 Aluminum. Scratching, deformation and material displacement is evident on the under-side of the lobe, suggesting passive load application.

Remark:

Comment on point 2 of customer’s message: The customer is wondering if the material choice or design of the cam stop is prone to failures.

The material used for the # 0 cam lobes is 7075 T6 Aluminum. This is a first choice structural engineering material used to manufacture lightweight, high strength parts in air plane design, climbing carabiner design and many other applications were a high strength to weight ratio is desired. Due to the nature of the small 00-0 cam lobe dimension the size of the cam stop is very limited and not allowing for a strength rating on that part other than body weight.

End of report

...................

Yhteenvetona voi todeta seuraavaa: Aivan loistavaa asiakaspalvelua ja todella luottamusta herättävää paneutumista sinänsä pieneen asiaan. Vika lienee jälleen kerran käyttäjässä. Liian kovaa nykimistä piissistä joko placementia testattaessa tai poisotettaessa. Erityisesti jos halkeama ollut vähän liian iso tai toiset leuat auki. Ja taas muistutus siitä, että ei niitä kamoja koskaan tarkista tarpeeksi usein kotona...

Talvimyräkkä

Valtterin kanssa oli sovittu, että aamulla lähdetään tsekkaamaan mixtakallion tarjonta. Keli oli komea. Lunta oli yöllä paukanut ainakin sen 15cm ja kokoajan tuli lisää. Maantiellä oli kun olisi untuvatyynyssä ajanut ja vauhti sen mukaista. Perillä loppupätkä oli yllättäen auraamatta mutta maastoauton hyvä puolihan on se, että sillä pääseen sinne minne henkilöautolla ei. Eli suomennettuna sillä pääseen kuseen, josta ei pelasta kuin korkeampi voima. Peltotiellä ei yllättäen ollut aurausmerkkejä ja kinostunut lumi jekutti kuskia tieuran paikasta oikein isolla kädellä. Ja niin sitä kohta petti penkka kuskinpuolen renkaiden alta ja oja kutsui. Päivän ensimmäinen kiipeily oli repsikan puolen ovesta ulos. Kallistuskulmat oli kohillaan. Ajateltiin vielä, että kyllä tää tästä kun vähän avitetaan ja kaivettiin mukana olleella lapiolla (viisautta) ja Sarviksen pulkalla (!) lumia alta ja ympäriltä pois. Jousitusta ylös ja eri namiskuukkeleita summanmutikassa päälle ja ylös yrittämään. Pyörät pyörähti ehkä kierroksen ja tuloksena oli että auto romahti lopullisesti ojan pohjalle ja kallistuskulma kasvoi vielä sen 10 astetta lisää. Hän oli siinä.

No maaseudulla on traktoreita, ajateltiin ja alettiin patikoimaan. Kohta löytyikin riuska neliveto-Valtra linko perässä auraushommista. Ja maalla myös autetaan. Kesken urakan kuski otti meidät koppiin ja pelastushommat kutsui. Pellolla kettinkiä lantikan perään kiinni (ja tässä vaiheessa alkoi omistajaa jo vähän kylmäämään). Hyvä että olin ehtinyt kiivetä ohjaamaan saatikka saanut moottoria tai pakkia päälle kun autoa vietiin. Viisi metriä ensin ojanpohjaa kunnes hinauskulma jyrkkeni sen verran että auto pomppasi ylös. Siinä sitä oltiin taas tiellä. Tuuria oli sen verran mukana että kolhuja kärsi vain itsetunto ja se on niihin tottunut. Valtra-kuskille sunnuntailisät käteen kiitosten kera, auto parkkiin, reput selkään ja patikkaan.

Itse kallio oli yllättävän kuiva. Kuukaudessa ei ollut tullut yhtään lisää jäätä. Aikaa ja energiaa oli kulunut ojassa sen verran paljon että mihinkään äärimmäisiin pelkotiloihin ei ollut hinkua. Liidasin perinteisen rännireitin joka oli aika vänkä. Todella kolmiulotteinen. Varmistuspaikat oli jään niukkuuden takia vähissä, mutta olemassa ja reitti oli hiton hauskaa kiipeilyä. Loppuaika pumpattiin käsivarsia yläköydellä oikean puoleisella reitillä. Niin ja viimeisenä vastoinkäymisenä repäisin Mixmaster housuihin kunnon palkeenkielen raudoilla kun kompuroin munia myöten hangessa alalouhikossa. Parsimishommia siis tiedossa.

Lopuksi subjektiivista tilastointia talven ajalta:

Käytetyin asuste: Merinovillaiset alushousut (pitkät)

Käytetyimmät kengät: BD Push tellumonot / Sorel Caribou

Käytetyin takki: Patagonia Micro Puff

Kertoo sen että keleissä ei todellakaan ole ollut valittamista.

Case Master Cam: Osa 1

Päivitystä hajonneen Master Camin tapaukseen. Palikka levisi viime viikon keskiviikkona. Samana iltana innostuin soittamaan Metoliukselle, kun tajusin että nehän sijaitsee Oregonissa ja työpäivä oli siellä parhaimmillaan. Juttelin jenkkiläisen kohteliaan asiakaspalveluhenkilö Pat:in kanssa, joka pyysi laittamaan mailissa kuvauksen tapahtuneesta kv-takuista vastaavalle Emilylle. Pistin mailia ja aamulla oli vastaus postilaatikossa. Pari tarkentavaa meilinvaihtoa lisää Emilyn kanssa loppuviikon aikana ja lopulta tuli maili sumujen saarelta eli Briteistä Rickiltä, joka vastaa UK takuuasioista. Kysyi mihin voi lähettää uuden palikan ja pyysi lähettämään hajonneen Metoliukselle.

Tämän viikon keskiviikkona töihin tuli paketti jossa oli uusi nollakoon Master Cam. Missään vaiheessa en ole lähettänyt edes kuvaa hajonneesta yksilöstä Metoliukselle ja silti asiat eteni. Ehkä parasta takuupalvelua mihin olen ikinä törmännyt. Viikossa uusi tavara käytössä.

Hajonnut kappale lähti jenkkeihin eilen. Lupasivat ilmoitella tuloksista, kun ovat tutkineet yksilön.

Viimeisimmät kuulumiset

Taas on pari viikkoa vierähtänyt blogipäivityksestä ja paljon on taas viikkoihin aktiviteettia mahtunut. Toissaviikonloppu meni ulkokiipeilyn puolesta ohi kun järjestettiin kiipeilyseuran perinteinen Gekko-boulder -kisa ja pikkujoulut. Pikkujoulut olivat siis joko vähän myöhässä tai reilusti ajoissa. Saunominen loppui joskus viiden aikaan aamulla ja kädet oli hellinä bouldervääntämisestä eli sunnuntai meni nukkuessa ja nestettä nauttiessa. Tai no tuli sitä mäessä käytyä happea ottamassa.

Mäessä on muutenkin tullut käytyä siihen tahtiin ettei sitä enää oikeen noteeraa mitenkään erikoisena tapahtumana. Reilu pari kymmentä kertaa ekan aukiolokuukauden aikana. On se vaan hämmentävää kuinka laskemisesta jaksaa lämmetä. Siihen ei vaan kyllästy. Nyt varsinkin kun mäki on ollut aivan loistavassa kunnossa. Kova mutta ei jäinen. Pehmeä mutta ei pettävä. Streettikin on Kokonniemessä saatu johonkin kuntoon mutta selkeästi näkee että se viimeinen into ja osaaminen henkilökunnalta puuttuu. Hyppyri kun ei ole vaan mikä tahansa lumikasa.

Väliviikonlopun jälkeen hinku ulos kiipeemään oli kova ja sitä ei mitenkään helpottanut Alpinist 29:n tipahtaminen postiluukusta viime viikolla. Jääkiipeily oli teemana. Joku muukin on kyllä ollut kiipeämässä ja neitseellinen jää on julkisissa paikoissa ainakin peruslinjoilla mennyttä. Ruuvinjälkiä ei kyllä juurikaan näy...

Julkisissakin paikoissa saa kyllä tuoreita linjoja kun vähän seikkailee, minkä seurauksena tuli viikonloppuna otettua aika sähäkät lennot ykkösen camalottiin kun rapakivi petti viimeisissä muuveissa hakun alta muka-pommista-placementista niin ettei kissaa ehtinyt sanoa. Piissi ei ollut ihan ideaali mutta vieressä ollut jäähaka otti onneksi osan iskusta. Ja joustavaa puoliköyttä oli hyvin ulkona. Se oli eka kerta kun allekirjoittanut tippuu luonnolliseen kamaan hakkujen ja rautojen kanssa. Ruuviin en edelleenkään ole pudonnut ja uskon pärjääväni mainiosti ilman kyseistä kokemusta.

Tänään käytiin Ilen kanssa pikavisiitillä Nuuksiossa töiden jälkeen. Sen verran oli enemmän betaa siitä Keskireitin alusta viime kerralta että sain sen nyt tehtyä. Ja ihan ilman episodeja ei tälläkään kertaa päästy. Tokassa varmistuksessa ihmettelin kun nollan Mastercam ei asettunut millään halkeamaan. Lähempi tarkastelu osoitti että jousen stoppari on murtunut yhdestä leuasta (Kts kuva). Koko leuka pitäisi olla koneistettu yhdestä palasta joten tollanen murtuma on vähän kuumottava varsinkin kun stopparin murtuman jälkeen leuat eivät enää pidä yhtään. Tarkemmin mietittynä toi rakenne on aika arka koska varsinkin vähän sokkona kamoja tulee usein survottua aika kovakouraisestikin paikoilleen ja toi stoppari on ekana ottamassa iskuja vastaan. Pistin mailia Metoliukselle ja tuo kyseinen kappale lähtee varmasti sinne takaisin. Katsotaan miten homma etenee.

Nuuksiosta vielä. Oikean suoran ylös on muodostumassa toinen pilari. Jos se saisi valua rauhassa niin se liittyy alaosaan niin että muodostuu yhtäjaksoinen pystysuora linja alhaalta ylös asti. Ei voi muuta kuin toivoa että sitä ei ainakaan hakata alas. Oikea suora oli muuten aika hakatussa kunnossa.

Paluu Nuuksioon

Jäi se Vasen Suora a.k.a. Keskireitti nykyisessä kuivassa kunnossaan sen verran mieleen kaihertamaan viime sunnuntain Nuuksion keikalta, että pakko oli palata katselemaan sitä vähän lähempää vaikka pakkasta paukkui taas aamulla lähemmäs -20c. Normaalistihan reitissä valuu alaosassa puikko tai verho jopa maahan asti ja kalliollahan tehdään korkeintaa pari ekaa muuvia jos jäälle ei heti pääse. Nyt alaosan reunan yli valuu muutama 4-5 metrinen puikko ja oikeastaan koko alaosa on kiivettävä kalliolla. Tai on siellä nyt jotain jääroiskeita koloissa. Yläosahan on sinänsä helppoa mutta hauskaa jäätä ja viimeinen pystysuora pätkä näytti olevan mukavaa puikkohässäkkää.

Alaosan varmistus ei oikein auennut alhaalta päin ja mahdollisuuksina näytti olevan oikeastaan pari potentiaalista paikkaa pienelle Mastercamille ja ohutta halkeamaa jäähaalle. Ajatuksena oli kiivetä sisäkulmaa lipalle asti josta olisi päässyt levittämään jäälle ja mahdollisesti stemmaamaan puikon ja sisäkulman väliin niin, että olisi saanut laitettua ekan ruuvin puikkojen murtumalinjan päälle. Lippa kaatuu sen verran päälle etten uskonut oman staminan riittävän ruuvin laittoon ilman stemmausta yhdellä kädellä lipan alla roikkuessa.

Lämmittelynä tuli kiivettyä Oikea Suora joka psyykkasi sopivasti tuntuen sunnuntaista tiukemmalta. Siitä sitten köydet ojennukseen ja uutta lämpöä päälle. Alku meni yllättävänkin hyvin. Hitaastihan se eteni placementteja ja varmistuspaikkoja etsiessä, mutta eteni kuitenkin. Yhtään sellasta varmistusta en saanut sisään josta olisi tiennyt että nyt pysyy, vaan kaikki oli aika puolinaisia. Oli puoliksi sisällä olevaa kiilaa, aika matalaan uponnutta jäähakaa, kiilana olevaa camua etc. Varmaan ihan perushuttua mixtrad-guruille mutta omilla harrastusmetreillä sopivan epäilyttävää. Pääsin kuitenkin suht herkästä sidepullista lyömään Fusionia jäälle lipan reunalle ja levitin jalkaa reunimmaiselle puikolle. Tiesin että se on ASETETTAVA siihen koska jää kumisi kuin kirkon kello. No siitä herkästä asetuksesta huolimatta koko helvatan puikko rojahti alas heti kun laitoin jalalle painoa. Eli se siitä stemmaamisesta. Hetken mietin vaihtoehtoja mutta homma alkoi jo pumputtamaan siihen malliin että päätin pakittaa kun kerran pakittamaan vielä pystyi. Vaihtoehtona olisi ollut yrittää kauhoa lipan yli ilman sitä ruuvia ja ottaa mahdollisesti lennot siihen auki olevaan camuun joka oli vielä mukavasti sivulla. Ja kauhoessa samalla pudottaa loputkin puikot ja tuhota yksi Helsingin seudun viidestä (heh...) jääreitistä koko loppukaudeksi. Eli seliseli. En vaan pystynyt.

Kamoja yläkautta poishakiessa tietenkin aukesi se että miten se OLISI pitänyt kiivetä mutta eihän se enää sitten ole sama juttu. Ai niin ja ne varmistukset tietenkin tuntui poisotettaessa paljon paremmilta kuin ylösmennessä... Eli ei muuta kuin nöyrin mielin lisää metrejä sisään.

Joululomalta arkeen

Huomenna se taas jatkuu. Arki. Ei auta mikään. No ainakin on ollut loistava loma tässä joulun ympärillä. Rauhallista yhdessäoloa perheen kanssa, hyvää ruokaa, laskemista, hiihtoa, kiipeilyä, lukemista, pulkkamäkeä ja saunomista. Ja kaikki kiipeilyjä lukuunottamatta aivan kotikulmilla eli ilman turhaa reuhtomista ympäriinsä. Helpottaa elämää kun mäki on lähempänä kuin pohjoisen keskusten vuokramökeistä keskimäärin.

Jääkiipeily on kunnon talven myötä ollut yllättäen aika hienoa. Vaikkakin jäätä ehkä onkin vähemmän kuin äkkiseltään voisi kuvitella. Putoukset muodostuvat jotenkin epätyypillisesti vähän joka paikassa. Ilmeisesti kovat pakkaset sitten vaikuttavat näin. Tuntuu myös siltä, että monen etelä-suomalaisen jääkiipeilijän pakkasraja on ylittynyt kun on saanut aika rauhassa olla ja kiivetä neitseellistä jäätä.

Hyvä esimerkki oli tänään Nuuksiosta jossa tuli käytyä ekaa kertaa pitkästä aikaa. Olin ihan varma että Helsingin jääkiipeilijät olisivat takoneet sen pyhien aikana jo rappusiksi mutta eihän siellä ollut yksiäkään jälkiä. Eli putoukset olivat ihan koskemattomassa kunnossa. Koskaan en ole liidannut neitseellistä Oikeaa Suoraa eli pakkohan sitä oli hyökätä köyden päähän vaikka jää olikin varsin rapeassa kunnossa yön -25c pakkasista. Kuten todettu niin tämäkin reitti oli aika epätyypillisessä kuosissa. Yläosan yleensä aika ohut puikko oli yllättävän paksu ja valui koko ajan huolimatta parin kympin pakkasesta, kun taas yleensä paksu alaosa oli käytännössä muutama hassu ohkainen puikko. Ekat ruuvivarmistukset sai vasta aika ylös. Sinänsä mielenkiintoinen episodi oli yläpilarin räsähtäminen halki kun olin sen puolessa välissä. Siinä joutui hetken miettimään suuntaa, joka jatkui kuitenkin ylöspäin. Totesin että kun mitään ei romahtanut heti niin ei mun paino siinä yhtälössä kovin merkittävä lisä enää ole vaikka kinkkua onkin syöty. Hauska kiipeys. Kuvassa Ilkka tuo repussa pikniktarvikkeita pitkän liidin uuvuttamalle kuvaajalle.

Keskiviikkona on Loppiainen ja silloin kiipeilyreissun suunta on varmaan taas itää kohti. Sitä ennen ehtii kuitenkin mäkeen parina iltana. Ai niin ja töihin.