Rakas päiväkirja...

Kevät

2010-04-22T03:12:00.000-07:00

Kevättä pukkaa tosissaan. Kivet ja kalliot alkaa olla kuivia ja kiipeilykuntoa on yritetty saada nousemaan talvihorroksesta. Lopputalven ulkokiipeilyt jäi loppujen lopuksi aika vähiin eikä muovikaan kaiken laskemisen keskellä houkutellut. Ja tauko tai ainakin vähäisemmän kiipeämisen jaksohan siitä seurasi. Toisaalta teki ihan hyvää motivaatiolle pitää pientä breikkiä eikä tässä nyt tasomielessä koskaan korkealta putoa...

Laskeminen toisaalta oli vaan taas niin kivaa. Tähän mennessä yli 80 päivänä rinteessä ja aina oli hymy korvissa. Ja vielä olisi jatkoa tulossa. Ensi keskiviikkona olisi tarkoitus suunnata taas kohti Chamonixia. Kelit näyttävät olevan, kuvapäivityksistä päätellen, taas keväisesti kohdillaan sielläkin. Toivotaan nyt, että päästään lentämällä matkaan. Toisaalta varmuuden vuoksi on jo autolauttapaikkakin varattu...

Case Master Cam: Osa 2

2010-02-21T12:17:00.000-08:00

Raportti hajonneesta Master Camista tuli Metoliukselta:

Metolius Climbing

Quality Control Report

Report: RA# no RA number

Customer: Nurminen

Product: Metolius MasterCam # 0

Date: 2/18/2010

Created by: M.Stöger, Quality Control Manager

1. Reason for Return:

The MasterCam # 0, batch number H 10-17/2008, was returned by the customer with a broken cam stop. The customer noticed that the cam did not function properly during a mixed climb. After closer inspection the customer noticed that one of the machined cam stops apparently sheared off. The cam was delivered to Metolius for inspection and commentary on the sheared cam stop.

2. Inspection Report:

The cam was inspected in the Quality Control department resulting in the following conclusion:

Due to the broken cam stop the cam lost its function and can not be used for climbing and protection purposes any more. Metolius will destroy the cam to prevent further use of the cam.

Cam stops are not designed for load bearing applications, especially the 00-1 size cam stops are designed to only attach the coil spring and to keep the cam lobes from inverting.

If the small size cam stops are loaded unevenly in a fall or during aggressive bounce testing, failure of a cam stop is possible.

Inspection of the underside of the cam lobes made passive loading of the cam lobes apparent to be the cause of the failed cam stop.

Image of the defective cam lobes underside, magnification x23.

MC#6 cam lobes are machined from 7075, T6 Aluminum. Scratching, deformation and material displacement is evident on the under-side of the lobe, suggesting passive load application.

Remark:

Comment on point 2 of customer’s message: The customer is wondering if the material choice or design of the cam stop is prone to failures.

The material used for the # 0 cam lobes is 7075 T6 Aluminum. This is a first choice structural engineering material used to manufacture lightweight, high strength parts in air plane design, climbing carabiner design and many other applications were a high strength to weight ratio is desired. Due to the nature of the small 00-0 cam lobe dimension the size of the cam stop is very limited and not allowing for a strength rating on that part other than body weight.

End of report

...................

Yhteenvetona voi todeta seuraavaa: Aivan loistavaa asiakaspalvelua ja todella luottamusta herättävää paneutumista sinänsä pieneen asiaan. Vika lienee jälleen kerran käyttäjässä. Liian kovaa nykimistä piissistä joko placementia testattaessa tai poisotettaessa. Erityisesti jos halkeama ollut vähän liian iso tai toiset leuat auki. Ja taas muistutus siitä, että ei niitä kamoja koskaan tarkista tarpeeksi usein kotona...

Talvimyräkkä

2010-01-30T11:44:00.000-08:00

Valtterin kanssa oli sovittu, että aamulla lähdetään tsekkaamaan mixtakallion tarjonta. Keli oli komea. Lunta oli yöllä paukanut ainakin sen 15cm ja kokoajan tuli lisää. Maantiellä oli kun olisi untuvatyynyssä ajanut ja vauhti sen mukaista. Perillä loppupätkä oli yllättäen auraamatta mutta maastoauton hyvä puolihan on se, että sillä pääseen sinne minne henkilöautolla ei. Eli suomennettuna sillä pääseen kuseen, josta ei pelasta kuin korkeampi voima. Peltotiellä ei yllättäen ollut aurausmerkkejä ja kinostunut lumi jekutti kuskia tieuran paikasta oikein isolla kädellä. Ja niin sitä kohta petti penkka kuskinpuolen renkaiden alta ja oja kutsui. Päivän ensimmäinen kiipeily oli repsikan puolen ovesta ulos. Kallistuskulmat oli kohillaan. Ajateltiin vielä, että kyllä tää tästä kun vähän avitetaan ja kaivettiin mukana olleella lapiolla (viisautta) ja Sarviksen pulkalla (!) lumia alta ja ympäriltä pois. Jousitusta ylös ja eri namiskuukkeleita summanmutikassa päälle ja ylös yrittämään. Pyörät pyörähti ehkä kierroksen ja tuloksena oli että auto romahti lopullisesti ojan pohjalle ja kallistuskulma kasvoi vielä sen 10 astetta lisää. Hän oli siinä.

No maaseudulla on traktoreita, ajateltiin ja alettiin patikoimaan. Kohta löytyikin riuska neliveto-Valtra linko perässä auraushommista. Ja maalla myös autetaan. Kesken urakan kuski otti meidät koppiin ja pelastushommat kutsui. Pellolla kettinkiä lantikan perään kiinni (ja tässä vaiheessa alkoi omistajaa jo vähän kylmäämään). Hyvä että olin ehtinyt kiivetä ohjaamaan saatikka saanut moottoria tai pakkia päälle kun autoa vietiin. Viisi metriä ensin ojanpohjaa kunnes hinauskulma jyrkkeni sen verran että auto pomppasi ylös. Siinä sitä oltiin taas tiellä. Tuuria oli sen verran mukana että kolhuja kärsi vain itsetunto ja se on niihin tottunut. Valtra-kuskille sunnuntailisät käteen kiitosten kera, auto parkkiin, reput selkään ja patikkaan.

Itse kallio oli yllättävän kuiva. Kuukaudessa ei ollut tullut yhtään lisää jäätä. Aikaa ja energiaa oli kulunut ojassa sen verran paljon että mihinkään äärimmäisiin pelkotiloihin ei ollut hinkua. Liidasin perinteisen rännireitin joka oli aika vänkä. Todella kolmiulotteinen. Varmistuspaikat oli jään niukkuuden takia vähissä, mutta olemassa ja reitti oli hiton hauskaa kiipeilyä. Loppuaika pumpattiin käsivarsia yläköydellä oikean puoleisella reitillä. Niin ja viimeisenä vastoinkäymisenä repäisin Mixmaster housuihin kunnon palkeenkielen raudoilla kun kompuroin munia myöten hangessa alalouhikossa. Parsimishommia siis tiedossa.

Lopuksi subjektiivista tilastointia talven ajalta:

Käytetyin asuste: Merinovillaiset alushousut (pitkät)

Käytetyimmät kengät: BD Push tellumonot / Sorel Caribou

Käytetyin takki: Patagonia Micro Puff

Kertoo sen että keleissä ei todellakaan ole ollut valittamista.

Case Master Cam: Osa 1

2010-01-28T11:24:00.000-08:00

Päivitystä hajonneen Master Camin tapaukseen. Palikka levisi viime viikon keskiviikkona. Samana iltana innostuin soittamaan Metoliukselle, kun tajusin että nehän sijaitsee Oregonissa ja työpäivä oli siellä parhaimmillaan. Juttelin jenkkiläisen kohteliaan asiakaspalveluhenkilö Pat:in kanssa, joka pyysi laittamaan mailissa kuvauksen tapahtuneesta kv-takuista vastaavalle Emilylle. Pistin mailia ja aamulla oli vastaus postilaatikossa. Pari tarkentavaa meilinvaihtoa lisää Emilyn kanssa loppuviikon aikana ja lopulta tuli maili sumujen saarelta eli Briteistä Rickiltä, joka vastaa UK takuuasioista. Kysyi mihin voi lähettää uuden palikan ja pyysi lähettämään hajonneen Metoliukselle.

Tämän viikon keskiviikkona töihin tuli paketti jossa oli uusi nollakoon Master Cam. Missään vaiheessa en ole lähettänyt edes kuvaa hajonneesta yksilöstä Metoliukselle ja silti asiat eteni. Ehkä parasta takuupalvelua mihin olen ikinä törmännyt. Viikossa uusi tavara käytössä.

Hajonnut kappale lähti jenkkeihin eilen. Lupasivat ilmoitella tuloksista, kun ovat tutkineet yksilön.

Viimeisimmät kuulumiset

2010-01-20T12:27:00.000-08:00

Taas on pari viikkoa vierähtänyt blogipäivityksestä ja paljon on taas viikkoihin aktiviteettia mahtunut. Toissaviikonloppu meni ulkokiipeilyn puolesta ohi kun järjestettiin kiipeilyseuran perinteinen Gekko-boulder -kisa ja pikkujoulut. Pikkujoulut olivat siis joko vähän myöhässä tai reilusti ajoissa. Saunominen loppui joskus viiden aikaan aamulla ja kädet oli hellinä bouldervääntämisestä eli sunnuntai meni nukkuessa ja nestettä nauttiessa. Tai no tuli sitä mäessä käytyä happea ottamassa.

Mäessä on muutenkin tullut käytyä siihen tahtiin ettei sitä enää oikeen noteeraa mitenkään erikoisena tapahtumana. Reilu pari kymmentä kertaa ekan aukiolokuukauden aikana. On se vaan hämmentävää kuinka laskemisesta jaksaa lämmetä. Siihen ei vaan kyllästy. Nyt varsinkin kun mäki on ollut aivan loistavassa kunnossa. Kova mutta ei jäinen. Pehmeä mutta ei pettävä. Streettikin on Kokonniemessä saatu johonkin kuntoon mutta selkeästi näkee että se viimeinen into ja osaaminen henkilökunnalta puuttuu. Hyppyri kun ei ole vaan mikä tahansa lumikasa.

Väliviikonlopun jälkeen hinku ulos kiipeemään oli kova ja sitä ei mitenkään helpottanut Alpinist 29:n tipahtaminen postiluukusta viime viikolla. Jääkiipeily oli teemana. Joku muukin on kyllä ollut kiipeämässä ja neitseellinen jää on julkisissa paikoissa ainakin peruslinjoilla mennyttä. Ruuvinjälkiä ei kyllä juurikaan näy...

Julkisissakin paikoissa saa kyllä tuoreita linjoja kun vähän seikkailee, minkä seurauksena tuli viikonloppuna otettua aika sähäkät lennot ykkösen camalottiin kun rapakivi petti viimeisissä muuveissa hakun alta muka-pommista-placementista niin ettei kissaa ehtinyt sanoa. Piissi ei ollut ihan ideaali mutta vieressä ollut jäähaka otti onneksi osan iskusta. Ja joustavaa puoliköyttä oli hyvin ulkona. Se oli eka kerta kun allekirjoittanut tippuu luonnolliseen kamaan hakkujen ja rautojen kanssa. Ruuviin en edelleenkään ole pudonnut ja uskon pärjääväni mainiosti ilman kyseistä kokemusta.

Tänään käytiin Ilen kanssa pikavisiitillä Nuuksiossa töiden jälkeen. Sen verran oli enemmän betaa siitä Keskireitin alusta viime kerralta että sain sen nyt tehtyä. Ja ihan ilman episodeja ei tälläkään kertaa päästy. Tokassa varmistuksessa ihmettelin kun nollan Mastercam ei asettunut millään halkeamaan. Lähempi tarkastelu osoitti että jousen stoppari on murtunut yhdestä leuasta (Kts kuva). Koko leuka pitäisi olla koneistettu yhdestä palasta joten tollanen murtuma on vähän kuumottava varsinkin kun stopparin murtuman jälkeen leuat eivät enää pidä yhtään. Tarkemmin mietittynä toi rakenne on aika arka koska varsinkin vähän sokkona kamoja tulee usein survottua aika kovakouraisestikin paikoilleen ja toi stoppari on ekana ottamassa iskuja vastaan. Pistin mailia Metoliukselle ja tuo kyseinen kappale lähtee varmasti sinne takaisin. Katsotaan miten homma etenee.

Nuuksiosta vielä. Oikean suoran ylös on muodostumassa toinen pilari. Jos se saisi valua rauhassa niin se liittyy alaosaan niin että muodostuu yhtäjaksoinen pystysuora linja alhaalta ylös asti. Ei voi muuta kuin toivoa että sitä ei ainakaan hakata alas. Oikea suora oli muuten aika hakatussa kunnossa.

Paluu Nuuksioon

2010-01-06T11:58:00.000-08:00

Jäi se Vasen Suora a.k.a. Keskireitti nykyisessä kuivassa kunnossaan sen verran mieleen kaihertamaan viime sunnuntain Nuuksion keikalta, että pakko oli palata katselemaan sitä vähän lähempää vaikka pakkasta paukkui taas aamulla lähemmäs -20c. Normaalistihan reitissä valuu alaosassa puikko tai verho jopa maahan asti ja kalliollahan tehdään korkeintaa pari ekaa muuvia jos jäälle ei heti pääse. Nyt alaosan reunan yli valuu muutama 4-5 metrinen puikko ja oikeastaan koko alaosa on kiivettävä kalliolla. Tai on siellä nyt jotain jääroiskeita koloissa. Yläosahan on sinänsä helppoa mutta hauskaa jäätä ja viimeinen pystysuora pätkä näytti olevan mukavaa puikkohässäkkää.

Alaosan varmistus ei oikein auennut alhaalta päin ja mahdollisuuksina näytti olevan oikeastaan pari potentiaalista paikkaa pienelle Mastercamille ja ohutta halkeamaa jäähaalle. Ajatuksena oli kiivetä sisäkulmaa lipalle asti josta olisi päässyt levittämään jäälle ja mahdollisesti stemmaamaan puikon ja sisäkulman väliin niin, että olisi saanut laitettua ekan ruuvin puikkojen murtumalinjan päälle. Lippa kaatuu sen verran päälle etten uskonut oman staminan riittävän ruuvin laittoon ilman stemmausta yhdellä kädellä lipan alla roikkuessa.

Lämmittelynä tuli kiivettyä Oikea Suora joka psyykkasi sopivasti tuntuen sunnuntaista tiukemmalta. Siitä sitten köydet ojennukseen ja uutta lämpöä päälle. Alku meni yllättävänkin hyvin. Hitaastihan se eteni placementteja ja varmistuspaikkoja etsiessä, mutta eteni kuitenkin. Yhtään sellasta varmistusta en saanut sisään josta olisi tiennyt että nyt pysyy, vaan kaikki oli aika puolinaisia. Oli puoliksi sisällä olevaa kiilaa, aika matalaan uponnutta jäähakaa, kiilana olevaa camua etc. Varmaan ihan perushuttua mixtrad-guruille mutta omilla harrastusmetreillä sopivan epäilyttävää. Pääsin kuitenkin suht herkästä sidepullista lyömään Fusionia jäälle lipan reunalle ja levitin jalkaa reunimmaiselle puikolle. Tiesin että se on ASETETTAVA siihen koska jää kumisi kuin kirkon kello. No siitä herkästä asetuksesta huolimatta koko helvatan puikko rojahti alas heti kun laitoin jalalle painoa. Eli se siitä stemmaamisesta. Hetken mietin vaihtoehtoja mutta homma alkoi jo pumputtamaan siihen malliin että päätin pakittaa kun kerran pakittamaan vielä pystyi. Vaihtoehtona olisi ollut yrittää kauhoa lipan yli ilman sitä ruuvia ja ottaa mahdollisesti lennot siihen auki olevaan camuun joka oli vielä mukavasti sivulla. Ja kauhoessa samalla pudottaa loputkin puikot ja tuhota yksi Helsingin seudun viidestä (heh...) jääreitistä koko loppukaudeksi. Eli seliseli. En vaan pystynyt.

Kamoja yläkautta poishakiessa tietenkin aukesi se että miten se OLISI pitänyt kiivetä mutta eihän se enää sitten ole sama juttu. Ai niin ja ne varmistukset tietenkin tuntui poisotettaessa paljon paremmilta kuin ylösmennessä... Eli ei muuta kuin nöyrin mielin lisää metrejä sisään.

Joululomalta arkeen

2010-01-03T11:25:00.000-08:00

Huomenna se taas jatkuu. Arki. Ei auta mikään. No ainakin on ollut loistava loma tässä joulun ympärillä. Rauhallista yhdessäoloa perheen kanssa, hyvää ruokaa, laskemista, hiihtoa, kiipeilyä, lukemista, pulkkamäkeä ja saunomista. Ja kaikki kiipeilyjä lukuunottamatta aivan kotikulmilla eli ilman turhaa reuhtomista ympäriinsä. Helpottaa elämää kun mäki on lähempänä kuin pohjoisen keskusten vuokramökeistä keskimäärin.

Jääkiipeily on kunnon talven myötä ollut yllättäen aika hienoa. Vaikkakin jäätä ehkä onkin vähemmän kuin äkkiseltään voisi kuvitella. Putoukset muodostuvat jotenkin epätyypillisesti vähän joka paikassa. Ilmeisesti kovat pakkaset sitten vaikuttavat näin. Tuntuu myös siltä, että monen etelä-suomalaisen jääkiipeilijän pakkasraja on ylittynyt kun on saanut aika rauhassa olla ja kiivetä neitseellistä jäätä.

Hyvä esimerkki oli tänään Nuuksiosta jossa tuli käytyä ekaa kertaa pitkästä aikaa. Olin ihan varma että Helsingin jääkiipeilijät olisivat takoneet sen pyhien aikana jo rappusiksi mutta eihän siellä ollut yksiäkään jälkiä. Eli putoukset olivat ihan koskemattomassa kunnossa. Koskaan en ole liidannut neitseellistä Oikeaa Suoraa eli pakkohan sitä oli hyökätä köyden päähän vaikka jää olikin varsin rapeassa kunnossa yön -25c pakkasista. Kuten todettu niin tämäkin reitti oli aika epätyypillisessä kuosissa. Yläosan yleensä aika ohut puikko oli yllättävän paksu ja valui koko ajan huolimatta parin kympin pakkasesta, kun taas yleensä paksu alaosa oli käytännössä muutama hassu ohkainen puikko. Ekat ruuvivarmistukset sai vasta aika ylös. Sinänsä mielenkiintoinen episodi oli yläpilarin räsähtäminen halki kun olin sen puolessa välissä. Siinä joutui hetken miettimään suuntaa, joka jatkui kuitenkin ylöspäin. Totesin että kun mitään ei romahtanut heti niin ei mun paino siinä yhtälössä kovin merkittävä lisä enää ole vaikka kinkkua onkin syöty. Hauska kiipeys. Kuvassa Ilkka tuo repussa pikniktarvikkeita pitkän liidin uuvuttamalle kuvaajalle.

Keskiviikkona on Loppiainen ja silloin kiipeilyreissun suunta on varmaan taas itää kohti. Sitä ennen ehtii kuitenkin mäkeen parina iltana. Ai niin ja töihin.

Talvi ja varustepäivityksiä - BD Push

2009-12-21T12:06:00.000-08:00

Talvi paukahti etelään oikein kunnolla ja mikäs sen mukavampaa. Sehän tarkoittaa jäätä kiivettäväksi ja lunta laskettavaksi. Kokonniemikin avasi perjantaina lunta on sateiden ja tykityksen jäljiltä todella hyvin. Tellumonot alkoivat olla aika hyvin palvelleet ja kun niihin ei yrityksistä huolimatta löytynyt uutta sopivaa sisäkenkää niin vaihto alkoi kiinnostamaan. Black Diamondin Push:eja olen ihaillut jo viimekauden lanseeraamisesta asti ja koska merkiltä ei juuri heikkolaatuista tavaraa ole tullut (poislukien ehkä Ice Clipperit...) niin sellaisethan sitä oli saatava. Niinpä suuntasin tänään Camuun heti kaupan aukeuduttua ja kohta jo istuin monot jalassa myymälässä. Kengät istuivat laakista ja päätös oli selvä. Kokeilin myös Customeita mutta tuntuivat aika jytkyiltä ja ne on ennenkaikkea rumemman väriset. Noin reilun 20 minuutin päästä kävelin jo laatikko kädessä takaisin duunia kohti. Kyllä liikkeestä ostamisessa on nettitilaamiseen verrattuna puolensa.

Ja nyt illallahan niitä oli sitten testattava. Ja kyllä on hyvät. Laskutuntuma parani ihan älyttömästi ja painetta saa päkiälle aivan eri tavalla kuin aiemmin. Mono on todella jämäkkä ja ainakin -10c pakkasessa ajateltuna Custom olisi ollut aivan liian jäykkä. Boa-kiristys lukitsee sisäkengän todella hyvin jalan ympärille ja on helppo käyttää. Ja paljon kehuttu out-of-the-box-fit oli todella maineensa veroinen. Löin monot jalkaan ja soljet kiinni ja laskin monoihin koskematta kaksi tuntia ilman mitään tuskia. Toki monot on napakat niinkuin uusien kuuluu, mutta edes mun ongelmajalkoihin ei painanut yhtään. Aivan käsittämätöntä. Toistaiseksi TM testiraati suosittelee ja antaa viisi tähteä.

Kauden avaus

2009-11-13T09:08:00.000-08:00

Viileä syksy sai laskuhalut heräämään tavallistakin aikasemmin ja sitä ei yhtään helpotanut pohjoisen poikien puuterin pöllyttely Lyngenissä syyskuun lopulla. Niihin aikoihin lyötiin Pikkiksen kanssa kiinni reissu marraskuun alkuun samalle suunnalle ja kaiken syksyhässäkän keskellä pidettiin sovitusta kynsin hampain kiinni.

Niin sitä sitten oltiin keskiviikkona 5.11. autossa matkalla pohjoiseen. Ensin oli tarkoitus ajaa suorilla perille mutta Panu sai taottua järkeä päähän ja houkuteltua tekemään mutkan Rovaniemen kautta ja nukkumaan sängyssä ja syömään aamupuurot sisätiloissa. Samalla päivitettiin vähän lumitilannetta kartan kanssa Panun ja Miian parin viikon takaisen reissun perusteella. Aamulla lähdettiin porvarilliseen hämärään jatkamaan matkaa ja suhautettiin Karesuvannon Nesteen munkkikahvien kautta perille.

Päätepisteeksi oli valikoitunut Ellendalenin laakso Ja pienen suunnistamisen ja Pikkiksen Skodan maasto-ominaisuuksien varsin perinpohjaisen testaamisen (LRE:n opeilla toim. huom.) jälkeen oltiin monot jalassa ja täyspakkaukset selässä pujottelemassa tunturikoivikkoa ylöspäin. Tavoittena oli lumiraja jonne saavuttiinkin reilun parin tunnin jotoksen jälkeen hämärässä. Pystytettiin teltta ison kiven suojaan joen törmälle, levitettiin makuualustat ja -pussit sisälle ja ruvettiin syömään. Ei ollut pöllömpää istua tähtitaivaan alla vuorten sylissä kuuntelemassa hiljaisuutta, tai no mitä tuli nyt vähän löyhytteli ja joki kohisi. Ruuan jälkeen alkoi tulla vilu ja kömmittiin telttaan missä alkoi tulla uni ja kahdeksan aikaan kuului vain kuorsaus.

Illalla oltiin bongattu komea kuru Imagáisin luoteisseinältä ja sinne suunnistettiin skinit alla heti aamupalan jälkeen. Olosuhteet olivat mukavan stabiilit ja eteneminen helppoa (lue=lumi oli kaikkea paitsi puuteria). Kurukin meni mukavasti raudoilla frontpointtaamalla ja hakulla vähän tukiessa. Onneksi oli kantit viilattu kotona... Huipulla käytiin aivan helevetinmoisessa viimassa lähettämässä "kaikki kunnossa" tekstarit kotiin, kun teltalla ei yhteys toiminut ja sitten iskettiin laskun kimppuun. Siitä se homma jatkui mihin keväällä jäätiin eli jyrkkään kuruun. Mukava oli olla suksilla ja harvoin sitä pääsee kauden ekaa käännöstä tekemään 40 asteisella jäällä... Pikkikselle iso peukku suorituksesta.

Varovastikaan laskien ei alasmenoon koskaan kovin kauaa kulu ja pian oltiinkin taas teltalla syömässä. Ilta alkoi hämärtämään ja makuupussi houkutelemaan ja tehtiin varmaan jonkin sortin ennätys kun molemmilla oli jo viiden aikaan kansi kiinni ja kuulemiin. Puoleltaöin herättiin ja syötiin vähän iltapalaa ja taas unta kuulaan seitsemään asti. Leppoisat 13 tunnin yöunet. No lomallahan pitää levätä.

Seuraavana aamuna valittiin laakson toinen eli Lakselvtindanen puoli. Skinnailtiin maisemista nauttien laakson perälle noin reiluun 1100m korkeuteen. Nousun aikana olin fiilistellyt Sfinxenin länsiseinällä olevaa kurua joka alkoi houkuttelemaan. Sinne kun pääsisi meidän highpointista pienellä poikkarilla ja Sfinxenin harjannetta parisataa metriä vertikaalia könyämällä. Pikkiksen uudet randomonot hinkkasivat sääriä siihen malliin, että kaveri päätti sujutella tarkkailemaan tilannetta alhaalta. Meikäläinen löi sukset reppuun ja alkoi köpötellä harjannetta ylös. Kuru lähti vasta ihan huipputöppyrän alta ja lopussa harjanne alkoi olla melkoista veitsenterää. Tuulikin löyhytteli taas siihen malliin ettei auttanut muu kuin ottaa hakku ja neliveto käyttöön. Lopulta pääsin kurun päälle ja se olikin ihan klassinen tapaus eli yhtään et ylhäältä nähnyt mihin lasku vei. Onneksi oli kamerassa kuva kurusta ja siitä sai vähän osviittaa muistin tueksi. Keskellä muistin olevan selkeän kapean kruksin, mutta ylhäältä tai kuvasta ei nähnyt oliko se laskettavissa. Löin sukset jalkaan ja lumen tsekattuani lähdin alaspäin. Kapeikko paljastui 4m jääputoukseksi johon johti ilkeän näköinen jääsuppilo. Laskeutuminen ei yhtään kiinnostanut varsinkin kun hämärä alkoi jo puskea päälle eli ei auttanut muu kuin kaivaa taas kamera esiin ja miettiä vaihtoehtoista reittiä. Se löytyikin ja pääsin pudottautumaan takaisin kuruun putouksen alla. Loppulasku menikin alkuperäisen suunnitelman mukaan ja yhytin Pikkiksen laakson pohjalta untuvakerrastossa. Lähdettiin taas syömään ja viimeisen illan viettoon teltalle.

Aamulla lyötiin rojut kasaan, yritettiin tunkea ne takaisin reppuihin, onnistuttiin lopulta, laskettiin lumirajaan ja könyttiin takaisin autolle. Kamat autoon ja nokka kohti Rolloa. Oltiin edellisenä iltana Sfinxenin harjanteelta tilattu liput Rovaniemi-Helsinki autojunaan ja aikataulu puski päälle. Oltiin perillä kuuden aikaan ja käytiin panulla ja Miialla pikasuihkussa. Teki kyllä taas aika hyvää viiden päivän taon jälkeen. Sitten ajettiin lunastamaan junaliput, Rossoon pitsalle ja kaljalle ja auto junaan.

Maanantaiaamuna suoraan junasta kamat toimistolle ja takaisin sorvin ääreen muistelemaan onnistunutta reissua. Taaskaan ei Norjassa satanut, saatiin hienoja laskuja ja raitista ilmaa ja olla vuorilla. Ei sitä voi enempää reissulta toivoa.

Fat Boys Skiing Club testaamassa Karesuvannon Nesteen munkkeja

Pikkiksen kauden ekat käännökset. Hienoa miten jäinen jyrkkä pakottaa laskemaan oikein...:)

Pikkis alempana Imagáisin kurussa.

Toisen päivän aamu leirissä. Taustalla ensimmäisen päivän lasku.

Toisen päivän skinnailua. Kyllä kelpaa.

Allekirjoittaneen toisen päivän lasku oli huipun alta skiers right:istä lähtevä kuru.

Team Ahma

Poiskin jouduttiin valitettavasti lähtemään...

Uutta kiipelyseinää

2009-10-05T11:58:00.000-07:00

Sunnuntain sää muistutti taas siitä syksyn kosteammasta puolesta eli ensimmäisessä syysmyrskyssä ei ollut asiaa ulos kiipeämään. Onneksi seuran uusi kiipeily"luola" alkaa olla jo kiivettävässä kunnossa. Tai siis suunnitelluista seinäpinnoista vasta noin 1/3 on valmiina, mutta yhteispäätöksellä todettiin että kiivetään taas vähän aikaa ja rakennetaan kohta lisää. Tila on siis alunperin squashkenttä ja vaikka palloiluhalli onkin vähän elämää nähnyt niin se on kuiva, lämmin, ilman hometta ja sosiaalitiloilla ja jopa saunalla varustettu. Eli melkoinen parannus vanhaan. Kyllä tuolla kelpaa vääntää. Lisää voimaa on ainakin luvassa, siitä pitää tuo kattoprofiili huolen. Sinne saa myös hyvän hakkuradan laitettua. Korkeuttakin on yli viisi metriä eli ihan riittävästi...

Ensimmäisen kerran varpaat jäässä

2009-10-04T02:27:00.000-07:00

Lauantaiaamuna tuli herättyä aikasin. Lämpömittari näytti kolmea pakkasastetta. Pakkohan siitä oli lähteä nauttimaan, varsinkin kun keli oli muutenkin aivan mainio. Hyppäsin maantiefillarin selkään ja kiersin pienen lenkin Porvoon saaristossa. Sen jälkeen maistui aamiainen hyvältä ja suihkussa oli hyvä lämmittää kohmeiset varpaat taas eloon.

Se on täällä taas...

2009-09-30T08:59:00.000-07:00

...suosikkivuodenaika nimittäin. Syksyssä on vaan se jokin. Ruskan värit, viilenevät päivät pimeät illat, kuulaan kirpeät aamut, lämpimämmät vaatteet, punaviini ja erityisesti tietysti talven odotus.

Samalla tulee ensimmäinen blogipäivitys pitkään aikaan. Tästä tämä varmaan taas lähtee. Ehkä.

Kaikenlaista kiipeilyä

2009-06-14T07:48:00.000-07:00

Vuodet eivät ole veljiä. Kun aikaa ei ole määrättömästi käytettävissä tarkoittaa se ainakin allekirjoittaneella sitä että harrastukset vaihtelevat kausittain. Siis ei pelkästään vuodenajan mukaan. Nyt on ollut selkeästi kiipeilyllinen kausi jo vuoden verran ja se on ollut pyöräilyn kustannuksella. Kaikkea ei vaan ehdi. Takana on vissiin kolme maantie- ja kaksi maastolenkkiä tälle kesälle. Viime vuosiin nähden siis käytännössä ei mitään. Kun jo viime kesänä päätin että TahkoMTB jää tälle vuodelle jäädä väliin ei mitään tavoitettakaan ole ollut ja kiipeily on vaan kiinnostanut nyt enemmän. Eikä se tuntuma fillarointiin näillä harrastusvuosilla mihinkään katoa. Lajikestävyys vähän heikkenee mutta kyllä sen sitten saa takaisin jos sellainen tunne tulee.

Eilen oli hieman erikoisempaa kiipeilyä. Puuteknoa... Karsin pihan satavuotiaista vaahteroista vähän kuivia oksia. Oli ihan hyvää jumarointitreeniä ja antoi naapurille inspiraation sarjakuvablogiin...

Paluu arkeen ja Nixin niputus

2009-05-23T13:16:00.000-07:00

Kolme viikkoa on vierähtänyt reissusta ja arki pyörii taas suhteellisen normaalisti. Se on lopultakin aika hämmentävää kuinka sekaisin tuollainen kymmenenkin päivän intensiivinen reissu saa niin sanotun työpsyykkeen. Kai siinä on vain kyse omista prioriteeteista ja siitä missä sitä lopultakin kokee toteuttavansa itseään. Pari ensimmäistä viikkoa olin henkisesti ihan muualla kuin toimistolla. Vuoritouhujen vieroitusoireita on sitten pitänyt lääkitä aika intensiivisellä kiipeily/pyöräily/juoksu -kombinaatiolla. Kiipeilystä valtaosa on ollut boulderia, se kun on aika helppoa lastenkin kanssa. Pojat ja pädi autoon ja kiviähän täällä Itä-Uudellamaalla riittää. Vessössä on lähinnä käyty. Pitää kyllä koittaa päästä köyden päähän nyt jatkossa useammin kun Lofoottien reissu häämöttää jo reilun kuukauden päässä. Näin se aikaa rientää.

Vielä kuitenkin muutama sana Chamonixista. Reissu oli kyllä taas aivan loistava. Kolmas vuosi putkeen kun voi sanoa että oli täyden kympin reissu. Toki on myös myönnettävä että aika iso osa on viimeisen päivän ansiota. Niin typeriä kuin tavoitteet näissä touhuissa ovatkin niin jotain "vähän tiukempaa" laskua oli taas kuitenkin tilauksessa. No Eugster ylitti sen "tavoiteen" aika selkeästi. Meillähän ei ollut viimeisenä päivänä todellakaan ajatuksissa enää tehdä mitään sen ihmeellisempää mutta kun Midin kabiinista nähtiin kaksi laskijaa Malloryssa ja yläfeissi näytti loistavalta ei vaihtoehtoja sitten oikeastaa jäänyt. Tunti me psyykattiin Ilkan kanssa toisiamme Midin terassilla reittiä kuikuillen, mutta niin se on että silloin on veisattava kun virsikirja on auki. Kun Midin harjanteella laitettiin kamoja kuntoon niin jalat oli omituisen vetelät. Kaiken tarkisti kolmeen kertaan ja oli pakko keskittyä hengittämään että saa sykkeen laskemaan. Se tunne kun pudottautuin yläfeisille vievälle poikkarille on kyllä tiukin tunne mitä allekirjoittanut on koskaan näissä touhuissa tuntenut. Sitä eli samanaikaisesti sekä haavettaan että painajaistaan. Reittiä on kuitenkin tullut katseltua kunnioituksen vallassa kabiinista vuodesta -96 asti. Ja ehkä juuri se yhdistettynä reitin myyttiseen maineeseen teki ainakin allekirjoittaneelle isoimmat henkiset haasteet laskussa. Ei lasku teknisesti sen ihmeellisempiä vaadi. Normaalia jyrkän laskemista. Toki jyrkkä on sitten tosi jyrkkää ja sählääminen ei ole vaihtoehto, mutta ei ole monessa muussakaan paikassa. Kiviä oli ylhäällä paljon ja samoin sinisiä jäälänttejä. Ja onhan reitti yläosasta aivan käsittämättömän ilmava... Itse kuru on teknisesti haastavampi mutta ainakin mulle kuru on aina henkisesti helpompaa laskua. Jotenkin helpottaa kun tuntuu että voi pudota vain yhteen suuntaan... Kaksi laskeutumista, joista ekassa täysin pystysuoraa ehkä 20m mutta 60m köydet käytettiin silti kiitollisina loppuun asti. Toinen meni yhdellä 60m köydellä. Noiden lisäksi kaksi pienempää steppiä jotka meni droppaamalla (ei tosin mitenkään miellyttävää). Siinäpä se oli. Vajaa kolme tuntia intensiivistä keskittymistä ja homma oli ohi. Henkisesti se oli kyllä sellainen trippi että pari seuraavaa yötä olin aina siellä yläseinällä keikkumassa.

Olosuhteet olivat kyllä kohillaan. Tänä keväänä Chamonixissa on laskettu aika monia sellaisia reittejä joita ei ole laskettu vuosiin. Meidän kanssa Eugterin samaan aikaan laskenut ruotsalainen Tobias, jonka kanssa lainailtiin toistemme köysiä laskeutumisissa, oli mm. muutama päivä sitten laskenut Aiguille du Planin pohjoisseinän. Aika vaikuttava tick-list on kaverilla muutenkin tälle keväälle. Kannattaa katsoa Tobiaksen sivut. Oheinen kuva Eugsterista on sieltä lainassa.

Le grande finale: Eugster Couloir

2009-05-01T11:03:00.000-07:00

Laskettiin tänään Ilen kanssa Eugster Couloir Aiguille du Midin pohjoisseinällä.

Niin. Mitä ihmettä voi kirjoittaa täydellisestä laskusta? Miten voisi kuvata sitä tunnetta, kun on laskenut jotain sellasta josta on salaa mielessään haaveillut, mutta uskonut ettei sitä koskaan tee? Miten kuvata sitä tunnetta kun pujottaa sauvojen lenkit käteen ja pudottautuu Midin harjanteen pohjoispuolen lumikentälle, harjanteella olevien ihmisten kohahtaessa? Tai niitä ilmavalla yläseinällä, omankin epäuskon vallassa, yksi kerrallaan tehtyjä, huolellisia käännöksiä kohti alla levittäytyvää Chamonixin kylää? Tai sitä tunnetta kun ihmiset ohi kulkevissa kabiineissa osoittelevat ja vilkuttavat? Tai sitä jännityksen lopullista helpotusta kun vihdoin Plan de Aiguillen kahvilan terassilla riisuu valjaat ja ottaa huikan olutta? Aika vaikeaa on.

Muistikuvat omistakin ajatuksista laskun alussa ovat aika hatarat. Ainoa asia jota muistan ajatelleeni käännöksiä kivien välissä tehdessäni oli Antoine Saint Exuperyn mietelause joka on meidän Porvoon kiipeilyluolan seinällä olevassa Petzl:n mainosjulisteessa: "What saves a man is to take a step. Then another step. It is always the same step, but you have to take it." Se sopi niihin käännöksiin aika hyvin.

Tämän päivän sulattamiseen menee kyllä tovi ja palaan varmasti laskun yksityiskohtiin myöhemmin. Samoin koko reissun niputtamiseen. Nyt on vaan mielessä huominen paluu kotiin ja vihdoin taas Tainan ja poikien näkeminen!

Pvä 9: Takaisin Midille eli Glacier Rond & Cosmiques Couloir

2009-04-30T12:26:00.000-07:00

Aamulla siirrettiin herätyskelloa taas tuttuun tapaan, kun ulkona näytti niin harmaalta, kunnes havahduttiin siihen että ylhäällähän paistaa aurinko ja kylässä leijjuu aamu-usva. Aamutoimet menivät jo tutulla rutiinilla ja puoli kymmeneltä käveltiin Midin ala-asemalle. Ensimmäinen kabiini oli mennyt vasta 9:15 joten me oltiin ehkä sitten kolmannessa kabiinissa. Mikä oli maksimissaan puolillaan. Ylhäällä katseltiin sillalta että Rondiin on tehty jo jäljet joten sitä kohti. Samaan suuntaan oli menossa pari lokaalia ja, taas, Glen Plake. No siinä sitten yhdessä Glenin kanssa kuikuiltiin Cosmicin majan alla, että lasketaanko Rondi vai Cosmiques ja pakkohan siitä oli kuva ottaa...:)

Päätettiin sitten mennä Rondiin ensin. Lunta oli aivan älyttömästi. Alkupuoliskolla oli kuin pilven päällä olisi laskenut. Käännöksen loppua kohden aina vaan aina upposi syvemmälle kunnes ponnisti seuraavaan käännökseen, tippui sen muutaman metrin seinää alas jota tollasessa 45 asteisessa kurussa joka käännöksessä tippuu ja sama uudelleen. Puolen välin jälkeen lumi muuttui pakkautuneemmaksi mutta olleen edelleen hyvää. Myös exit-kuru oli aivan mahtava. Reitin kunnosta ehkä parhaiten kertoo se, että kun viikko sitten meillä meni pelkän exitin laskemiseen yli puoli tuntia, niin nyt koko Rond exitteineen paineltiin vähän yli kymmeneen kymmeneen minuuttiin... Ja videotakin sentään otettiin.

Rondin roikkuvan jäätikön alla ohitimme kolme aasialaisen näköistä kaveria jotka olivat isojen reppujen kanssa palailemassa jalkaisin Muletsin majalta. Homma näytti aika tuskaiselta upottavassa lumessa. Työntelimme poikkaria eteenpäin kun yhtäkkiä kuuluu aivan mieletön ryminä ja kohina. Käännymme kaikki katsomaan kun kaksi-kolmesataa metriä meidän takaa pyyhkii aivan valtavan kokoinen lumivyöry alaspäin. Ilmeisestikin serakki oli sortunut ylhäältä roikkuvalta jäätiköltä ja pyyhkinyt tullessaan koko sen osan seinästä mukaansa. Ja mahdollisesti myös ne kolme kaveria jotka ohitimme. Ensi säikähdyksestä toivuttuamme päädyimme siihen että samassa matkassa olleet paikalliset soittivat helikopterin paikalle. Vyöryn debris oli aivan valtavan kokoinen ja sen etsiminen ilman kopteria olisi mahdoton urakka. Toisaalta saattoi myös olla että vyöry meni meidän ja jalkamiesten välistä, mutta sitäkin oli mahdoton tarkistaa kun vyöryn pyyhkimän kallioharjanteen taakse ei nähnyt. Edelleenkin asia olisi helpompi tarkistaa kopterista. Kolmanneksi, vaikka kyseessä olikin ihan normaali sattuma (serakit sortuvat aina välillä) niin jotenkin mieli teki mahdollisimman nopeasti selvemmille vesille. Jatkoimme siis matkaa kuunnellen kun kopterit pörräsivät paikan yllä.

Midin väliasemalla vedimme hetken henkeä, joimme kahvit ja päädyimme lähtemään takaisin ylös. Ylhäällä kävimme terassilta tarkistamassa mistä vyöry oli lähtenyt ja se tosiaan oli serakin sortuma. Tämä helpotti siinä mielessä että Rondissa lumi oli tuntunut tosi vakaalta ja koska kyseessä ei ollut mikään irronnut lumilaatta tunne oli varmaan aika oikea. Päätimme käydä laskemassa Cosmiquesin koskapa sitä ei kumpikaan ollut aikaisemmin laskenut ja nyt olivat olosuhteet kohillaan. Myös poikkari menisi nyt ripeästi kun siellä olisi jäljet valmiina.

Lasku oli hauska. Lumi oli jälleen loistavaa ja matka väliasemalle meni nopeasti. Noin yleisesti Cosmiquesista on todettava se että aika oikeaan ollaan osuttu kun on aina valittu Rondi sen sen sijaan. Laskuna se ei ole Rondin tasoinen. Se on oikeastaan vain vähän leveämpi ja pidempi Rondin exit-kuru. Molemmissa vähän hämmästyttää niiden maine kun molemmat on loppujen lopuksi aika leppoisia. No eihän mikään ole leppoisa jos oikein huonot käy ja sattuisi vyörymään kurun mukana pohjille. Toisaalta niin voi käydä melken missä vaan jos kerran oikein huonosti pitää käydä. Vaikka Ylläksellä.

Summa summarum: laskullisesti varmaan yksi parhaista päivistä ever. Huomenna otetaan viimeinen päivä iisisti ja mennään varmaan iltapäivästä kiipeilemään kallioille kun aurinkoakin on luvattu.

8 pvä: Ja lisää puuteria

2009-04-29T14:19:00.000-07:00

Höh. Olihan päivä. Aamu alkoi kuten eilenkin sateisissa merkeissä, mutta selkeästi kylmempänä. Rinteillä näki miten lumiraja oli yön aikana tippunut pari sataa metriä alemmas. Näkyvyys oli taas sateen mukaista eli lähdettiin GM:lle. Lunta oli tullut lisää mukavasti ja Argentierissa satoi lunta jo kylässä. Oltiin ylhäällä kello 11 ja otettiin suunta kohti metsää. Perhana kun ei meinannut uskoa silmiään että taasko ne linjat pitää itse avata? No pöllyteltiin menemään ja vissiin se sen verran hauskalta näytti hissiin että kohta oli muitakin samoilla apajilla. Lunta oli aika älyttömästi. Paikoitellen humahti vyötäröön asti (kts. kuva: Ilellä on virne naamalla vaikka jalkoja ei ole). Alpeilla en moisesta ole päässyt nauttimaan sitten -99 Brusonin metsien.

Sen puolitoista tuntia laskettiin metsäpätkiä ja mentiin kahville. Kahvilta kun tultiin niin aurinko alkoi pilkahdella pilvien lomasta ja näkyvyys aukesi. Otettiin alhaalta vasemmanpuoleinen tuolihissi joka vie Italian Bowlin vierelle. Sieltä saikin sitten taas avata omaa linjaa melkeen alas asti. Toppikabiini ei ollut tänään auki laviinivaaran takia joten näkyvyyden auetessa alkoi porukkaa ilmestyä omituisesti jostain. Seuraavalla nousulla edessä olevassa tuolissa istui Glen Plake ja hullu monoskimies Pif Brun joka pistelikin ruhtinaiden ratsulla ekat 400m vertikaalia suorilla...

Pari tuntia sitä hauskaa riitti ja sitten alkoi taas keli vetää niin sanotusti sinkkiin ja lunta tipahdella uudelleen. Päätettiin Ilen kanssa lopettaa hyviin fiiliksiin ja lähdettiin taas ruokakauppaan.

Tänään oli ainakin allekirjoittaneella jo selkeästi tapahtunut henkinen sopeutuminen vallitsevaan tilanteeseen. Niin oudolta kun se kuullostaakin niin eilen oli meillä molemmilla vähän puolinainen olo. Kivahan sitä puuteria oli tietysti eilenkin laskea, mutta aika isostihan tämä sade sotki kaikki suunnitelmat, joita ei tietysti pitäisi ikinä tehdä, mutta joita tekee kuitenkin. Eihän sitä nyt tähän aikaan tänne tule puuterifestivaali mielessä. Yleensä sitä hyvää lunta kyllä aina kuitenkin löytyy. Tänään ei myttyyn menneet suunnitelmat kuitenkaan enää painaneet ja sitä vaan nautti pehmeästä lumipatjasta. Täytyy vielä todeta että sukset on ihan loistavat!

Nyt pitää kuitenkin painua pehkuihin. Taas ropisee sade kattoon ja huomenna pitäisi olla 40% aurinkoa...

7 pvä: Lasketaan nyt sitten puuteria kun ei muuta voida

2009-04-28T13:46:00.001-07:00

Jep. Oli sitä lunta tullut. Nimittäin ainakin se 50cm. Sade jatkui koko päivän, joten lähdettiin aamulla GM:lle. Meininki oli aika erilaista, kun keskitalven puuteripäivinä, jolloin ekan tunnin jälkeen koko GM:n alue on syöty. Me ajettiin kello 10 melkeen tyhjälle GM:n ala-asemalle, ostettin liput, käveltiin kabiiniin jossa oli 8 muuta tyyppiä, noustiin ylös ja mentiin korkkaamaan koko metsäsektori. Midillä tuodon omaan rauhaan on jo jotenkin tottunut, mutta GM:llä kokemus oli uusi. Aika hämmentävää. Ei ryysistä, ei jonoja, ei stressiä mistä löytää koskematonta lunta. Käytiin puolen päivän aikaan alhaalla voiteluttamassa sukset kun Mer de Glasin saharanhiekka oli kuivattanut pohjat totaalisesti ja luisto oli sen mukaista. Juotiin samalla kahvit ja tultiin takaisin ylös tekemään uusia jälkiä... Oli jiihaata. Vasta puoli kahden aikaan otettiin eka kabiini toppiin ja sielläkin löyty silti koskemattomia kohtia etuseinältä. Näkyvyyden takia ei muualle kiinnostanut mennäkkään. Kolmen aikaan lumi alkoi olla jo aika raskasta ja samoin reidet, kun lumisateessa laskeminen on olemattoman näkyvyyden takia aina vähän sellaista jäkittämistä, joten lähdettiin kylille oluille ja ruokakauppaan.

Huomenna katellaan josko näkyvyys olisi sitä luokkaa että Midille kannattaisi jo mennä.Ainakin ennuste lopaa jopa 20% auringonpaistetta. Mielenkiintoista nähdä paljon siellä on uutta lunta...

6 pvä: Sadetta ja sisäkiipeilyä

2009-04-27T14:51:00.000-07:00

Yöllä alkoi ropisemaan yhtäjaksoinen sade mökin peltikattoon eli ei tarttenut pitää kiirettä aamulla. Keli oli harvinaisen harmaa joten hiihtely ilman näkyvyyttä ei oikein kiinnostanut. Päätettiin käydä katsastamassa Les Houchesin sisäkiipeilyseinä. Pienen harhailun jälkeen se löytyikin Simondin tehtaan vierestä. Olisi tehnyt mieli mennä kysymään miksei niiden muuten mainioissa jääruuveissa tahdo veivit kestää, mutta kielimuurin pelossa jätin väliin. Mentiin siis suoraan kiipeämään. Seinä olikin Sitten aika mainio. Maksimikorkeus 21m ja reittejä tuhottomasti aina 9a:han asti. No me pysyteltiin tutuissa kutosen reiteissä. Onsightattiin 6a:t, rypistettin 6b:t ja otettiin lentoja 6c:istä. Yllättävän mukavasti kulki vaikka kiipeilytaukoa onkin ollut molemmilla. Kolme tuntia hurahti eikä tullut edes käsi kipeäksi. Voisikohan se olla jopa kunnossa?

Sade on jatkunut koko päivän ja sen myötä on kyllä menneet myös mahdolliset loppureissun sankariteot. Lunta on tullut ylös Midille tämän päivän aikana webbikameroista katsottuna ainakin 30cm jopa ehkä 50cm. Sade jatkuu yön ja huomisen ja ehkä keskiviikkonakin. Uusi lumi ei ehdi millään asettua riittävästi että minnekkään jännempään paikkaan uskaltaisi lähteä. No päästiinhän sentään Spencer seikkailemaan.

Kun tuo lämpötilan nollarajakin laskee kokoajan alemmas vuorentörmää niin näyttää siis siltä että tässä ollaan tuomittuja laskemaan puuteria loppureissun ajan. Porukkaahan täällä ei ole taas enää nimeksikään eli omia jälkiä saanee piirrellä joka laskulla. Huomenna varmaan mennään GM:lle koskapa näkyvyyttä ei liene tämän päivän tapaan nimeksikään. Siellä metsiköt saattavat olla aika hauskoja.

5. pv: Laskettelua

2009-04-26T13:30:00.000-07:00

Aamulla herättiin siihen että tuuli paukuttaa mökin kattopeltejä ja käännettiin kylkeä. Kymmeneltä kömmittiin aamiaispöytään ja todettiin tehneemme oikeat johtopäätökset. Midin kabiini oli tuulen takia kiinni. Hissilippu oli päiväksi kuitenkin ostettuna joten jotain piti tehdä. Päätettiin sitten käydä Grand Montesilla laskemassa pari mäkeä. Muisteltiin että edellinen kerta GM:llä taisi olla niinkin äsken kuin 2004. Lastattiin kamat vuokra-Quasqaihin ja päräytettiin Argentieriin. Oli mukavan kevyttä kun varusteina oli ainoastaan lompakko takin taskussa. Oli laskettelukin taas aika hauskaa. Mukava vaan painella menemään pitkin rinteitä, rinteiden välejä ja metsiköitä ilman että jokaiseen käännökseen keskittyy erikseen. Eli aika eri meininkin kun vaikka jäisessä 50 asteisessa Spencerissä. Kysessähän on loppupeleissä ihan eri lajit... Luukuteltiin vanhoja muistoja verestellen kolmisen tuntia ja palattiin kylille kauppoihin. Eilisen päivän nimittäin kruunasi se, että allekirjoittaneen puhelin sanoi työsopimuksensa irti. Olisin ostanut halpiskännykän jos sellaisia täällä jossain myytäisiin mutta eipä puhelimia missään näkynyt. Eli tiedoksi, että turha yrittää soittaa ennen ensi lauantaita... Paitsi tietysti Ilkan puhelimeen jolla olen saanut sentään soitettua kotiin, puhuttua Tainan ja poikien kanssa ja lievitettyä vähän ikävää...

Ostin sitten puhelimen sijasta uuden repun. Kypsyin BD:n Speediin lopullisesti eilen raijatessani koko varustearsenaalia Monteversista kylille. Kai se hyvä reppu on johonkin mutta mulle ei oikein ole selvinnyt että mihin. Se on kai kevyt, mutta samalla onnettoman rimpula ja heikko. Tän reissun saldona on jo kaksi reikää ja eilisen riemuna oli viillekkeet jotka käänty lastin voimasta kaksin kerroin ja pureutuivat kivasti hartioihin. Sinnittelin tolla repulla koko talven Suomessa, mutta täällä tuli mitta täyteen. Mitä järkeä on säästää repun painossa 300g jos siihen lataa yli 20 kiloa rojua? Ostin uudelleen monena talvena hyväksi koetun Deuterin Guiden. Tyhmyyksissäni myin edellisen viime kevään BD:n tieltä. No uudessa on paremmat hakkupidikkeet ja remmi köyttä varten läpän alla. Muuten kaikki ominaisuudet on juuri ne samat joita opin arvostamaan kunnolla vasta Speedin kanssa tapellessani. Vertailin reppua Snellillä mm. BD:n Predatoriin mutta BD hävisi. Siinä ei mm saa lantiovyön pehmustetta irti ilman että samalla lähtee koko vyö. Ainakin mulle on mysteeri miten sen pehmusteen olisi tarkoitus pelittää valjaiden kanssa erityisesti jos valjaissa on kiinni jonkinlaiset clipperit jääruuveille. Ja toinen vaihtoehto on sitten reppu ilman lantiovyötä joka lentää pään yli ekassa töyssyssä johon suksi tökkää. I love Deuter. Ja hintakin oli 2/3 BD:n hinnasta.

Muutenkin kamat on täällä aikalailla eri koetuksella kun kotona. Sukset on viiden päivän jälkeen käytetymmän näköiset kun Silencerit joilla laskettiin yli 60 päivää Suomessa...

Sää on nyt sen verran epävakaista että sen ihmeempiä suunnitelmia ei kannata tehdä. Mennään päivä kerrallaan sään mukaan.

4. pvä: "Lepopäivä" = eeppistä urpoilua

2009-04-25T13:58:00.000-07:00

Koskapa eilen vedettiin takki ns. tyhjäksi oli tänään tarkoituksena ottaa rennosti. Nukuttiinkin pitkään ja syötiin rauhassa aamiaista. Siinä samalla säätiedotusta katsellessa tuli kuitenkin sellainen olo että jotain tarttis tehdä kun alkuviikosta on luvattu epävakaisempaa ja aurinko helotti täyttä päätä. Päätettiin että mennään kevyesti kiipeämään vähän jäätä. Chere Taculilla tuntui myöhäistä lähtöä ajatellen mahdottomalta joten päätettiin käydä katsomassa Midin eteläseinältä nk Cosmiques Icefall. Toissapäivänä Rondille menessä siinä oli porukkaa ylös menossa. Koska oli "välipäivä" ei otettu turhia eväitä ja Ile unohti täyttää juomapussinsa, mutta ajateltiin että mehän vähän vaan kävästään... Lähdettiin kämpiltä siinä 11 aikaan, odotettiin kabiinia sekä alhaalla että väliasemalla aika tovi, ja oltiin kurun alla siinä puoli yhden aikaan. Kamat päälle, köydet selviksi, lumiseinää kurun juurelle ja allekirjoittanut oli rännissä siinä yhden jälkeen. Aurinko oli tehnyt tehtävänä ja reitti oli osittain aika irtonaisessa kunnossa. Varmistusten kanssa sai kyllä todella käyttää mielikuvitusta. Jäätä kyllä oli paikoitellen hyvinkin mutta aika mixtaahan se loppujen lopuksi oli. Toppaaminen jäi kun vikan pitchin kruksi oli niin huterassa kunnossa. Onsightaaminen irti kalliosta olevalta kumisevalta puikolta hänkkäävän kivikielekkeen päälle jossa ei näkynyt kunnon otteita oli liikaa ja pakit tuli vaikka sen muuvin jälkeen reitti olisi ollut tehty...

Kaikkinen kamojen keräilemisine yms. häsäämisineen oltiin pakkaamassa kamoja kurun alla kolmen jälkeen. Sukset jalassa ja reput selässä kello näytti 15:40. Monteversin vika juna lähtee 16:30 ja Midiltä vika kabiini 17:10, mutta könyäminen takaisin ylös Midille ei kiinnostanut eilisen jälkeen yhtään. Päätettiin siis pistellä Vallee Blanche vauhdilla. Ja reidet tulessa ilman taukoja pistettiinkin. Reilut puoli tuntia myöhemmin oltiin jäätiköllä juna-aseman kabiinin alla toteamassa ettei kabiini ole auki... Jalkaisin nousuun jäätiköltä meninkin sitten se vajaa tunti ja juna-asema oli visusti kiinni. Ajateltiin että käydään Monteversin hotellilla syömässä ja mietitään lähdetänkö kävelemään alas kylään. No eipä ollut hotelli tai edes ravintola auki... Syötiin Snickers puoliksi, lyötiin sukset reppuun ja lähdettiin kylää kohti. Junalla 900m korkeuseroon menee puoli tuntia. Meillä meni vähän enemmän. 19:30 käveltiin kämpän pihaan. 8,5 h yhdellä Snickersillä ja 0,75l vettä per nuppi. Todellinen lepopäivä...

Huomenna on kuitenkin käytävä ylhäällä kun lippukin on ostettu. Mennään varmaan tekemään suksista aurikotuolit Vallee Blanchille.

3. päivä: Spencer Couloir

2009-04-24T08:34:00.000-07:00

Ile ihastui pari vuotta sitten reissussa Anselme Baudin klassikkokirjaa "Mont Blanc and the Aiguiles Rouges: Guide for Skiers" a selaillessaan Spencer Couloiriin. Sen sijainti oli jotenkin arvoitus kun Midin väliasemalta on vaikea hahmottaa mihin väliin harjanteita sinne vievä Nantillonsin jäätikkö osuu ja kylästä ei olla koskaan ymmärretty reittiä tiirailla. Viime vuonna sen etsiminen jäi myös jostain syystä tekemättä. Toissa päivänä Monteversin junassa pari uskottavan näköistä jenkkiä alkoi vuolaasti kehumaan toisilleen jotain reittiä jonka olivat laskeneet edellisenä päivänä. Kysyin Ileltä, kun istui lähempänä että mistä mestasta ne puhuvat? Vastaus "siitä minne me ei koskaan mennä..." kuullosti sen verran säälittävältä, että otettiin Spencer agendalle. Kyseessähän on klassikko, josta koko nk. extreme skiing -aikakauden katsotaan alkaneen kun Sylvain Saudan laski kurun vuonna 1967.

Kello soi aamulla kello 6:30 ja kaksi tuntia myöhemmin oltiin jo skinnaamassa väliasemalta kohti päämäärää. Puolentoista tunnin skinnaamisen ja moreeniharjanteiden kiipeämisten jälkeen oltiin Nantillonsin jäätikön alla jolloin sukset siirtyivät reppuun ja jääraudat jalkaan. Siinä vaiheessa korkeusmittari näytti matkaa olevan vielä n. 700-800 metriä vertikaalia. Siihen sitten tuhrautuikin seuraavat neljä tuntia. Hikistä ja tuskaista tuntia. Lumi oli pehmeää joka oli tietysti mukavaa laskua ajatellen mutta aivan tuskaa kiivetä ylös. Aamulla oltiin tankattu perus alppiaamiainen, nakkeja, munakokkelia, leipää juustolla ja metvurstilla, jugurttia hillolla ja myslillä ja siti tuntui että energia loppuu kesken ja jatkuvasti sai tankata tummaa suklaata ja myslipatukoita. Varsinainen Spencer -kuruhan on varsin lyhyt (n. 300 m pitkä) ja aivan jäätikön yläpäässä. Myös itse kuru oli alussa aika pehmeässä kunnossa ja reunarailon ylityskin vaati pientä jumppaa, mutta kurun loppu olikin sitten sinisessä jäässä mikä oli tietysti mukavampaa kiivetä kun puuterissa kahlaaminen. Takki alkoi vaan olla aika tyhjä ja pohkeet tulessa yritettiin frontpointata ylöspäin. Loputtomilta tuntuneiden viimeisten kymmenien metrien jälkeen oltiin hienolla ja ilmavalla huippuharjanteella. Sen verran oli kuitti olo (kts. kuva allekirjoittaneesta huipulla...) että huilattiin mitä oli pakko ja koitettiin kytätä mahdollisimman selkeä sääaukko alas lähtemiselle. Tänään meinaan nähtiin sellainenkin ihme että Chamonixin yleensä kirurgintarkka säätiedotus ei ihan osunut kohdilleen. Ennustetut pilvet saapuivat paljon aikaisemmin kuin piti. Tosin ihan vasta kiipeämisen loppuvaiheessa. No keli ei sitten loppujen lopuksi laskemista haitannut ja kurun alun jäästä selviydyttyämme lumi oli todella hyvää melkeen alas asti. Midin väliasemalle könysimme aikalailla finaalissa n. 7h lähdön jälkeen. Sen verran opaskirjakin reitille aikaa budjetoi. Korkeusmittari näytti 1287m vertikaalia.

Huomenna tehdään mitä pystytään. Näin finaalissa on harvoin tullut oltua. Ile on nukkunut jo puoli tuntia ja kello on 21:50...

Chamonix 2009 2. pvä: Glacier Rond

2009-04-23T12:41:00.000-07:00

Aamulla nukuttiin sen verran kun nukutti kun lomalla kerran ollaan. Eli herättiin kasilta. Eihän sitä nyt pitkään jaksa nukkua kun aikasin illalla tipahtaa. Oltiin jo illalla päätetty että otetaan iisi päivä kun kroppa oli ekan päivän pakkoakklimatisoinnista aika tukossa. Päätettiin käydä kattomassa missä kunnossa Rondi on tänä vuonna. Lumihan itse jäätiköllä on aina hyvää kun aurinko ei siihen juurikaan suoraa paista ja korkeutta on riittävästi. Exit-kurun kanssa on ollut viime kertoina sitten enemmänkin puuhaa. Ja ei pettänyt historia tänäkään vuonna. Itse Rond oli hyvää windpackiä vaikka ei nyt ihan parhaassa kunnossa ja exit oli sitten perus jäätynyttä vyöryjälkeä. Voi sanoa että pahempaa kun ikinä. Hyvää treeniä siis. Sillä toisin kun jotkut joskus väittää niin ns. paskaa luntahan ei ole olemassa. On vaan ihmisiä jotka ei osaa nöyrtyä omien laskutekniikassa olevien puutteidensa edessä. Kaikki lumi on hyvää. Sehän on LUNTA. Tai paakkuina olevaa jäätä...:) Yllättävänkin rutiinilla se kuitenkin tultiin. Ja kahden sauvan varassa tehty ns. "Le Ski Extreme" hyppykäännös on ihan kunkku. Täällähän selviytyminen ajaa tyylin edelle mutta siinä yhdistyy molemmat...

Kevyen päivän päätteeksi käytiin kiipeilemässä kevyesti ja syötiin salaattia kevyesti. Salaattihan on kevyttä vaikka siinä olisi enimmäkseen perunaa, fetaa ja tonnikalaa...

Huomenna on suunnitelmissa suunnistaa uusille urille mutta siitä lisää sitten huomenissa.

Chamonix 2009 - 1. päivä

2009-04-22T11:02:00.000-07:00

Nonni. Homma pyörii. Eilen saavuttiin kylään. Dejavu viime vuosista. Missattin kaikki samat supermarketit matkalla ja myöhästyttiin puoli tuntia kauppojen sulkemisesta kylässä. Eli oltiin samalla lailla ilman ilta- ja aamupalaa kuin ennekin. Ja samalla tavalla syötiin Baguette Steak Frits (Ile söi + Fromage) Midnight Expressissä. Ja sitten kämpille. Vastassa oli pedatut vuoteet ja KARMEA TINNERIN HAJU. Viikset kiharalla ihmeteltiin että mistäs moinen kunnes landlord Tod tulee kertomaan että viime suihku oli vuotanut jo viime vuonna välipohjaan ja koko lattia oli kesällä uusittu. Eli oli se Pikkiksen veikkaus homeesta vissiin aika oikea viime vuonna...:) No kaikkeen tottuu ja yö meni ihan mukavasti. Aamulla piti kauppareissulla vähän rykiä kurkkua auki mutta kun oltiin päästy nakki&munakokkeli-aamiaisen jälkeen Midille ylös niin asia unohtui. Ei osattu päättää Arete de Cosmiquesin kiipeämisen ja jonkun perusreitin laskemisen välillä niin tehtiin molemmat. Löysät pois. Cosmic meni alle kolmeen tuntiin vaikka meno olikin aika ekaa päivää ja matkalla mm. noudettiin valjaista lennellyttä frendiä yms. Midillä käytiin pää heittäen vielä cappucinolla ja vaihdettiin monot jalkaan ja suunnattiin Vallee Blanchille. Oli sen verran jo valmis olo ettei sen haasteellisempaa tehnyt mieli ja samallahan tuli katseltua matkan varrella olevien reittien kuntoa. Koukattiin aika tiukasti Gros Rognonin vierestä ja saatiin kyllä ihan huippu lasku. Kunnon iltapäivän mössölunta. Rognonin jälkeen nautittiin turistikumpareikosta ja losoteltiin jäätikön pohjaa junalle. Ehdittiin justiinsa sopivasti viimeiseen junaan. Huomenna otetaan vähän iisimmin. Käydään varmaan Rondi luikauttamassa ja mennään Gaillandsiin kiipeemään. Kylässä oli yli 20c ja aurinkoa on luvattu ainakin loppuviikoksi... Ylihuomiseksi onkin jo uusia juttuja mielessä...

Huoltotauko

2009-04-18T12:21:00.000-07:00

Kolme päivää Chamonixin reissuun. Pari viime viikkoa on ollut aika hiljaiseloa. Lähinnä kamojen ja kropan kuntoon laittamista. Käden osalta olen aika hyvin onnistunutkin. Se oli jo aika kivuton ja lihasjännitys oli lauennut kunnes innostuin vähän liikaa luolalla ja sain takapakkia. Selkeästi ollaan kuitenkin paremmassa tilanteessa kun vielä pari viikkoa sitten jolloin ei olisi saanut nostettua reppua selkään. Ei se enää menoa haittaa.

Kamapuolella ruuvasin Dynafitin siteet nyt suoraan suksiin ilman sitä Voilen adapteripleittiä joka sopii niihin K2:n telluinsertteihin. Yhdet hajoavat osat ja 400 g painoa vähemmän. Tosin sidettä kiinniruuvatessa tajusin että toisen takakappaleen yksi neljästä kiinnitysruuvista oli syönyt itsensä läpi siteen kiinnityslevystä. Levy on siis pelkkää muovia joka on aika uskomatonta. Eli toisin sanoen siteiden takakappale on kiinni muovilevyn varassa... Jotenkin kuvittelin että siellä olis joku metallivahvike välissä... No sain tehtyä siihen reikään prikan joka toimii varsin hyvin. Pitää nyt vaan muistaa että noi on VAELLUSsiteet ja käyttäytyä sen mukaan. Laitoin siteitä muutenkin pari-kolme senttiä eteenpäin niin suksien keula lyhenee mikä on mukavampi jyrkällä kun suksi kääntyy nopeammin ja keula ei vaeltele kun luisuttaa suksea. Ja pakkohan niitä oli mennä heti testaamaan Kokonniemeen. Tuli samalla testatua miten skinit istuu uusiin suksiin. Hyvin toimi kaikki.

Tänään vaihdoin hakkuihin uudet terät että saa fusionit pitämään alppijäässä. Huomenna pitää voidella vielä sukset ja kerätä kamat kasaan. Lennetään Lufthansalla Frankfurtin kautta(179e=halpa) ja niiden matkatavaraohjeiden mukaan tavaraa saa olla 20 kg ja yksi suksipussi. Eli suksipussi ei maksa erikseen niinkuin Finnairilla nykyään. Eli nyt on oikeasti mahdollisuus selvitä ilman lisämaksuja kun tunkee suksipussin täyteen kiipeilykamoja.

Ainiin ja pyöräilykausi alkoin pääsiäisenä kun käytiin naapurin Lekan kanssa pyörittelemässä perus Isnäs-Epoo -lenkki. Yllättävän kevyesti kulki ottaen huomioon että edellinen ajokerta oli Kivikon VPCX-kisa marraskuussa... Pitää alkaa ajelemaan töihin kun palailen reissusta.

Päivittelen reissusta blogia sen mukaan miten yhteydet pelaa. Toivottavasti hyvin.

57 x Kokonniemi

2009-04-07T11:45:00.000-07:00

Kokonniemi sulki hissit sunnuntaina 5.4. Mäki aukesi 27.12. eli keskuksen kausi oli 99 päivää. Niistä allekirjoittanut hyödynsi 57 päivää mikä tarkoittaa, että suunnilleen kahtena päivänä kolmesta olin mäessä. Kausikortin hinta oli 250 euroa eli yhden kerran kustannukseksi tuli alle neljä ja puoli euroa. Vähemmän siis kun kertalippu uimahalliin. Kieltämättä asiaa auttaa että rinteeseen on alle kilometri matkaa. Ja jokaisella kerralla oli hauskaa. Ja suksituntuma telemarkeilla on talven aikana parantunut aika huimasti. Rinnelaskussa, hypyissä ja kikkailussa olen jo aika lähellä alppisuksien tuntumaa mikä on aika hyvin kun harrastusvuodet on alpit vs tellut 33 vs 2... No tänä talvena ei montaa päivää alpeilla ole tullut.

Joonatanillekin tuli varmasti yli 30 kertaa mäessä. Nuorimies päätti kauden loistokkaasti ottamalla viimeisenä päivänä haltuun streetin ison nokan (kts. kuva). Se on vaan jännää miten hyppyrit vetää muksuja puoleensa. Yritin tuossa taannoin saada Joonatania kokeilemaan rataa kun mäessä oli samaan aikaa junnutreenit ja valmentaja oli tullut tutuksi talven aikana. Joonatan vaan totesi hississä mun maanitteluun että "ei oo mun juttu - hyppyrit on". Selvä ja mikäs siinä...:)

Raahautumista kevääseen

2009-03-31T11:52:00.000-07:00

Kevät iski voimalla etelään. Tänään lämpötila kävi jo kahdeksassa asteessa Porvoossakin. Päätellen siitä miltä jäät näyttää moottoritien kallioleikkauksissa ei kiivettävää juurikaan enää ole. Tai kyllä niitä vielä viikon kiipeää mutta narut ja ruuvit voi jättää alas. Turha ruuveja on lumeen tunkea. Mun puolesta talvi olisi saanut jatkua vielä hyvinkin. Edelleen on kauhea hinku jäälle ja laskeminenkin maistuu. Laskukausi nyt varmaan kyllä jatkuu pääsisäiseen täälläkin. Sen verran on rinteissä lunta. Ja pääseehän sitä sitten Chamonixissa taas jatkamaan toukokuulle asti. Tänä vuonna täytyy yrittää reissussa kiivetä jäätäkin. Pari vuotta siitä on puhuttu mutta laskuhommat on aina vieneet voiton. Nyt on Ilekin sen verran innostunut kuokkimisesta, että saatetaan jäälle päästäkin.

Niin että jotain lohtua sentään kun näyttää pohjosen poikien blogien mukaan Korolla olevan kaikkien aikojen jääkevät. Ja nyt ei vaan sinne kyllä pysty repeämään. Eikä tällä kädelläkään kyllä vielä kiipeä. Buranakuuri on vähän helpottanut tuskaa, mutta on se käsivarsi edelleen ihan jumissa. Lähenkin tästä kaivamaan kylmäpussia pakastimesta käteen ja nilkkaan. Sekin kerää jostain syystä nestettä ja kipeytyy. Hitto kun sitä on vanha p*ska...

No onneksi on uusi sukupolvi nousussa. Joonatan hyppäsi tänään elämänsä ensimmäisen 180:sen Kokonniemen alaboksista. Asteista oli ilmassa ehkä 120 ja loput maassa, mutta aika hyvä alku...:)

Talvi se vaan jatkuu

2009-03-25T14:43:00.000-07:00

Hiljaista on ollut taas blogin päivitysrintamalla. Toisaalta tekemistä on ollut sitten senkin edestä. Siis vapaa-ajan tekemistä. Työtähän ei lasketa koska se on ... työtä. Talvi on jatkunut aivan mahtavana vaikka huhtikuu painaa päälle. Tulin hetki sitten hiihtämästä. Pakkasta oli vajaat kymmenen astetta, tähtikirkas taivas, luminen metsä, hyvin toimivat sukset. Ei voi olla hienompaa. Oli taas suksipainotteinen ilta. Ensin Kokonniemessä muutama mutka randokamoilla ja sitten kympin pertsalenkki. Varattiin Ilkan kanssa tuossa viime viikolla lennot ja majoitus Chamonixin reissua varten. Lähtö on nyt 21. huhtikuuta ja paluu heti vapun jälkeen. Reissua ajatellen ole koittanut nyt hiihtää ja juosta enemmän ja kiipeily on jäänyt vähemmälle. Jäätä on tullut kuitenkin kiivettyä joka viikonloppu. Toinen syy kiipeilyn vähentämiseen on ollut oikea käsivarsi joka ei ota toipuakseen. Yksi lihas on vaan ihan superjumissa ja rasitustilassa ja ajoittain tosi kipeä. Pakko koittaa vaan venytellä ja saada se kuntoon ennen kesäkautta. Hierontakaan ei ole auttanut.

Mäessä on tullut käytyä kyllä aktiivisesti. Viime aikoina enimmäkseen Joonatanin halusta. Ei niin ettei laskeminen mulle maistuisi, mutta Joonatan on innostunut nyt ihan kunnolla. Ja nimenomaan hyppimisestä. Joonatanillakin on varmaan 30 laskupäivää tälle talvelle ja se kyllä näkyy. On kyllä tosi hauska seurata miten se kehittyy joka kerta aina vähän. Muksut on niin uskomattomia. Alla oleva kuva kertoo taas enemmän kun tuhat sanaa...

Mäessä

2009-03-14T13:32:00.000-07:00

Kevät tulee kohisten, mutta vielä on talvea jäljellä. On ollut todella hienoja päiviä. Tänään oli taas sellainen. Oltiin poikien kanssa rinteessä koko päivä, kun Taina on ollut risteilyllä. Kokonniemen kantajengi oli taas paikalla ja päivästä jäi dokumenttiakin.

Kuvia

Kuvat on ottanut Sami Raittinen. Mukavaa olla kuvattavanakin välillä.

Huomenna taas jäätä kuokkimaan.

Jesh!

2009-03-08T11:41:00.000-07:00

Menihän se. Hitto soikoon. En olisi kyllä uskonut vielä jokin aika sitten. Alkukaudesta reittiä katsoi ihaillen, että tollainen olisi kiva joskus vielä kiivetä, kun vaan ensin keksisi miten noin sileää negatiivista kalliota kiivetään. Muutama viikko sitten tuntui vielä että ei ole mitään toivoa tänä talvena, mutta niin se vaan meni. Toki jäässä oli vielä viime viikolta reikiä vaikkakin verhon sisältä ne olivatkin valuneet umpeen. Päällä niitä oli kuitenkin, mutta se ei latista tunnelmaa. Varmasti allekirjoittaneen kovin kiipeilysuoritus. Mitään noin omilla rajoilla olevaa reittiä en ole koskaan liidannut. En kesällä enkä talvella.

Lämmittelykierroksella ylintä jatkoa laittaessani otin vielä yläköyteen hyvät psyykkauslennot kun jäätaskuun niinsanotusti "takki auki" huukattu hakku laukesi irti. Verhon alla ollessa yläköysikin kiskaisee iloisesti taaksepäin. No tuli sitten aseteltua hakut aika huolellisesti liidissä sen jälkeen. Itse liidi meni varsin vakaasti. Kolmatta klippiä tuhrasin aika pitkään, kun sen joutuu klippaamaan aika ylös ja halusin klipata sen vielä ristiin, jotta seuraavaan pitkään dead-pointiin pääsee ilman hakkujen ylimääräistä asettelua. Hyöty oli aika nolla kun klipissä meni aikaa julmetusti. Olo oli jään alaosassa kuitenkin vahva ja puskin ylös verhon alle huilaamaan. Verhon kierto meni hyvin ja loppu sitten niillä huuruilla jotka oli vielä jäljellä. Mukaan mahtui yksi pääliosan olemattomilta jalkaotteilta, oikean käden pettävästä lukotuksesta lyöty vasuri jonka epäonnistuessa olisin päässyt kokeilemaan kunnon keinua. Swingi oli kuitenkin sen napakka että laaki piti ja sain hiukan jalkoja alle. Topissa olo oli aika mahtava.

Ilekin kiipesi perään reitin vielä yläköydellä ekaa kertaa. Täytyy kyllä todeta että Anacondilla se on t-o-d-e-l-l-a kova suoritus. Varsinkin kun pari kertaa roikuttiin iloisesti vaan yhden hakun varassa. No Ilellä jos jollain on voimaa puristaa hakun kahvaa ja pitää hakkua vakaana kalliolla. Pistää vaan miettimään, että mitähän sekin kaveri kiipeäisi Fusioneilla... Lopuksi kiivettiin vielä treenimielessä jääränni. Jään liidaminen tuntui aika helpolta vaikka jää itsessään jännän lohkeilevaa olikin ja reitti mielenkiintoisen kolmiuloitteisessa kunnossa.

Nyt on kevyt olo.

Mieshommia

2009-03-07T06:51:00.000-08:00

Land Roverin omistajille tulee auton mukana auton tyyppikohtainen maastoajokoulutus. Tämä tapahtuu Katisten kartanon mailla Hämeenlinnassa Land Rover Experience Centerissä. Mulla oli koulutus vielä käymättä ja lahjakortteja vielä kaksin kappalein. Tainaa ei jostain kumman syystä off-road kiinnostanut, mutta Ilkkaa jostain kumman syystä kiinnosti. Niinpä eilen huristeltiin iltapäiväksi Hämeenlinnaan kokeilemaan miten se Defender maastossa oikeasti kulkee.

Ajo tapahtuu vielä keskuksen omilla tai maahantuojan autoilla ja vakuutuksilla joten auton rajoja voi rauhassa kokeilla. Ensin ohjelmassa oli lounas Katisten kartanossa ja lyhyt teoriaosuus ja sitten lähdettiin maastoon. Heti ensimmäiseksi laitettiin kaikkiin pyöriin lumiketjut. Saatiin Ilen kanssa yksi ketju väärin paikalleen samassa ajassa kun ohjaaja laittoi muut kolme ketjua paikoilleen... Pito ketjuilla on aivan mieletön. Jopa hieman tylsän hyvä. Kiinni ei jääty kertaakaan. Yhteen jyrkkään mäkeen jäätiin ruopimaanja jouduttiin pakittamaan kun kokeiltiin ns. Defender-mäkistarttia. Se toimii niin että jos auto sattuu sammumaan jyrkkään rinteeseen, niin laitetaan ykkönen (jos halutaan yrittää ylös) tai mielummin pakki (koska ykkösellä ilman vauhtia ei jyrkkää päästä kuitenkaan ylös) päälle, lasketaan auto vaihteen varaan nojaamaan, otetaan jalat pois polkimilta ja käynnistetään moottori. Hämmentävää kyllä, Defenderiä ei nimittäin saa maastovälitykset päällä sammumaan ykkösellä tai pakilla. Muitakin hyviä kikkoja ja taitoja tuli ohjaajan taholta joita ei kyllä itse olisi tajunnut tehdä. Sen verran intuition vastaisia jotkut olivat. Hauska tapahtuma kokonaisuudessaan.

Huomenna olisi tarkoitus taas aamulla lähteä kiipeämään. Katsotaan mitä sen verhoreitin kanssa tapahtuu...

Taas näitä...

2009-03-04T11:22:00.000-08:00

Maanantaina Tapanilassa kiipeilemässä kolautin säären johonkin hyllyyn pudotessa. Ei sitä oikeen edes huomannut, kun se tapahtui, mutta lähtiessä kun vedin sukan jalkaan niin rupesin ihmettelemään että mikä perhanan golfpallo mulla on sukan alla. Piti kotona ottaa oikeen kuva. Patti ei oikeen lähtenyt laskeutumaan, niin kävin eilen mäessä vetäsemässä muutaman laskun. Ei ollut herkkua mutta patti tasottui. Nyt on sellanen kipeä nestepussi sääressä joka alkaa sinertämään. On tää taas upeaa... Ilmeisen pakollinen parin päivän tauko laskemiseen. Hitto. No olkapää on taas kunnossa ja käsivarsi suht ok. Sentään.

Onnistumisia

2009-03-01T12:11:00.000-08:00

Tänään se verhoreitti sitten meni yläköydellä. Liidiyrityksenkin pistin, mutta pakitin jäältä kun totesin ettei käsissä riittänyt enää potkua puikon alaosan campus-muuveihin. Siitä kohtaa meinaan ei kiinnosta tippua kun on selin edelliseen jatkoon ja 1,5 metriä kalliosta irti. Saattaa kolahtaa. Kolme yläköysiyritystä joista kaksi toppausta vei mehut. On se sen verran raskas. Paitsi jos on kova jätkä... Valtteri meinaan jatkoi huippusuorituksiaan ja liidasi reitin. Oli pakko hakea huoltoasemalta kaljat autoon paluumatkalle sen kunniaksi. Ei voi muuta kun arvostaa suoritusta. No pitäähän sen jossain näkyä jos meidän kalliogreiditasossa on numeron eron kaverin hyväksi.

En kyllä silti ota kokonaan takaisin viimeistä lausuntoa, että se ei mene tänä talvena. Reitille meinaan tietenkin kävi niinkuin kaikille jääreiteille käy työstettäessä eli yhtäkkiä onkin otteet valmiina. On meinaan pikkasen eri asia punkea verhon alta puikon päälle, kun ei oikean käden lukotuksesta ja olemattomilta jalkaotteilta tartte lyödä vasemman käden rystyswingiä laakista kiinni vaan voi huukata vanhaan reikään. Liidinä se on silti kova veto, mutta onsightina tai redpointina puhtaalle jäälle vielä ihan eri tasolla. Siihen on helppo todeta että ei menisi. Nyt saattaa mennäkin, kun uutta jäätä ei puikkoon enää juurikaan muodostu.

Olin reitin hienouden takia aika pitkään sitä mieltä, ettei sitä pitäisi työstää yläköydellä ollenkaan. Lisäksi kun ei voinut olla varma josko se on jonkun projekti. Koko talvena ei kalliolla ole kuitenkaan ollut samaan aikaan ketään muuta ja ne pari kertaa, kun muita jälkiä on ollut ne on olleet jääreittien kohdalla. Ei siis tainnut ainakaan kovin aktiivinen projekti olla kellekkään. Ja pidettiin me sentään suht tiukka ground-up -yläköysietiikka... heh. Mutta jos ensi talvena puikko muodostuu, niin olisi hienoa olla siinä kunnossa, että reitti menee "puhtaasti" ilman huukkailuja.

Tähän on pakko linkittää Tapsan hyvä kirjoitus jään työstämisen eettisestä ongelmasta. Toki pitää muistaa että herra kirjoittaa siitä aika eri tasolla...:)

Sairastelua ja yliyrittämistä

2009-02-25T10:39:00.000-08:00

Sunnuntaina oltiin kalliolla. Perjantaina olin vielä kuumeessa, mutta päätin että sunnuntaina ollaan kunnossa ja kiivetään. Etelän jääkiipeilyn kun pätee valitettavasti lause että silloin on veisattava kun virsikirja on auki. Ja viimeiset pari talvea se kirja on ollut kiinni... Eli jos sitä verhoa ei kiipeä tänä talvena niin seuraavaa mahdollisuutta saattaa joutua odottamaan. Lisäksi tälle talvelle peliaikaa on maksimissaan kuukausi jäljellä. Todennäköisemmin kaksi-kolme viikkoa. Intoa siis oli ja homma meni justiinsa niin yrittämiseksi kun kuvitella saattaa. Vähän puolinainen kunto ja suuret kuvitelmat. Tuloksenä sähläystä, kipeää olkapäähän, huono fiilis ja flunssa uudelleen päälle. Ei näin.

Tuskinpa kiipeän sitä verhoreittiä tänä talvena. Ei riitä potku. Kiertäminen verhon ympäri sen päälle ja siitä ylös on vaan liian raskasta. Vaikka kallioliikeiden jälkeen verhon ja kallion välissä pystyykin lepuuttamaan on se loppu vaan liian kova. Ensi talvena pitää olla kovemmassa kunnossa ja toivoa että jäätä tulee. Muutenkin pitää kyllä ottaa enemmän fiilispohjalta nyt tämä touhu. Viime reissu oli malliesimerkki siitä miten negatiivista energiaa luodaan yliyrittämisen kautta. Pitää vaan kuunnella kehoa ja mennä sen mukaan. Ja unohtaa turha

hakkujen puristaminen. Tänään kuuntelin kehoa. Jäin aamulla flunssan takia kotiin ja nukuin kuuden tunnin päiväunet. Ilmeisesti en ollut ihan kunnossa...

Valtterilla oli sunnuntaina hyvä päivä ja vanha projekti meni liidaamalla. Ohessa kuva tapahtumasta. Hieno veto. Haastavaksi homman tekee se että ennen neljättä klippiä ei oikein saisi tippua. Seinän muoto negatiivisuudesta huolimatta on sellanen että saattaa tulla hittiä. Sen jälkeen voi rentoutua ja lopuista rauhassa pudota. Kuvassa on menossa kolmas klippaus.

Sunnuntai-illalla mentiin vielä Joonatanin kanssa mäkeen ja se veti kyllä suun hymyyn kuten kuvasta voi päätellä.

Kiipeilystä, onnettomuuksista ja prusikeista

2009-02-19T11:36:00.000-08:00

Aamun lehdessä oli juttu jääkiipeilyonnettomuudesta Rjukanissa, jossa kaksi kiipeilijää oli pudonnut pari käyden pituutta ja toinen menehtynyt välittömästi. Aina, joka on onneksi aika harvoin, kun tällaisista kuulee niin ensimmäinen ajatus on, että tunnenko tyypin ja toinen että mitä on tapahtunut. Tuntui jotenkin oudolta että miten tippuminen on voinut olla niin pitkä, kun molempien pitäisi olla n. 60 m köydessä kiinni ja välissä useampi ruuvi kaikissa tapauksissa. Aamupäivän aikana selvisi kuitenkin että putoaminen oli sattunut laskeutumisessa. Tarkempaa tietoa ei ollut saatavissa. Todella surullinen ja traaginen tapaus. Kaikki sympatia niiden puolella joita onnettomuus koskettaa läheltä.

Laskeutumista ei turhaan sanota kiipeilyn vaarallisimmaksi osaksi. Kiipeilyssä ylöspäin meneminen on SE juttu ja laskutumisesta tulee helposti osa kotimatkaa. Adrenaliinitaso laskee, väsymys, kylmyys ja energiavaje iskee, on kiire kaljalle ja ajatukset karkaavat muualle. Mutta perhana kun siinä ei justiinsa saa käydä niin.

Itseä tämä kosketti erityisesti myös siksi, että olen pari vuotta koittanut tulla toimeen välillä hyvinkin epärationaalisen laskutumispelon kanssa. Yksinkertaisesti inhoan nykyään laskutumista. Syykin on helppo tunnistaa. Valitettavasti.

Toissa kesänä (2007) oltiin Gardalla ja päätettiin normaalin sporttikiipeilyn vaihteluksi Ilkan kanssa käydä Arcossa kiipeämässä jokin pidempi reitti. Ajateltiin että otetaan ensimmäinen reitti iisisti ja valittiin joku 7kp:n 5c. Kuten epikeissä aina (niin isoissa ja pienissä) homma lähtee vinoon yleensä jo alusta. Päivän ainoa sauma perheellisille lähteä kiipeämään sattui keskipäivälle, lähdettiin väärälle reitille heti alusta (7a ja kruksi lopussa) ja lisäksi meillä oli eväänä 1 l vettä kahdelle ja yksi Mars patukka.

n. 4,5 tunnin vääntämisen jälkeen kun varjossa oli +35c ja kiipeilytossujen kumi oli niin kuumaa että varpaita poltti ja kaikki vesi oli mennyt jo aikojan sitten löysimme itsemme viimeisen 7a pitchin alta. No ei yllättäen muuvit menneet ja päätettiin lähteä alas. Köysi ankkurista läpi ja laskeutumaan. Ja kävi juuri niin kuin ei pitäisi. Väsytti, oli nestehukka ja orastava auringonpisto ja KIIRE ALAS. Ensimmäinen laskeutuminen oli negatiivista. Muistan kun Ilen kanssa vielä arvottiin että kun olen ankkurin kohdalla niin miten yletyn seinään? Päädyttiin siihen että keinutan köyttä ja heijaan itseni ketjulle. No lähdin laskeutumaan ja hyllyn yli mennessäni mietin että toivottavasti hyllyn terävä reuna ei rouhi uuden köyden manttelia. Prusikia en sitten laittanut kun oli kerran KIIRE.

Tulin Ankkurin kohdalle ja olin n. 2m ketjuista ulkona. Pysähdyin siihen tyhjän päälle killumaan (alas n. 150m, siis suoraan alas...) ja koitin alkaa keinumaan. Jalat vaan heiluivat ylös-alas, mutta keinuliikettä en saanut aikaiseksi. Ensimmäinen paniikkituntemus. Uusi yritys ja ei mitään. Käsi hikoaa ja köysi alkaa luistaa. Toinen paniikkituntemus. Ei prusikkia... Köyden päät sentään ovat solmussa, mutta sen pitoa kasia vasten ei haluttanut lähteä testaamaan. Käsi luistaa... Paniikki alkaa iskeä päälle. Pakko keksiä jotain. Koska olin kasilla liikkeellä (en muuten nyt mietittynä ymmärrä edes miksi kasilla...) keksin että yritän taittaa köyden kasin yli lukkoon, että saan aikaa miettiä seuraavaa ongelmaa. Kiersin köyttä jalan ympärille lukkoon varulta ja sain tempaistua kasin lukitusasentoon.

Kun käden luistaminen ei ollut enää akuutti ongelma pystyin keskittymään ankkurille pääsyyn. Koitin keinuttaa, mutta edelleenkään mitään ei tapahtunut. Tai tapahtui. Köysi vaelteli pitkin hyllyn reunaa ja muljahteli ikävästi joka toi vielä yhden pelon lisää köyden leikkaantumisesta. Ja paikka tuntui edelleen ilmavalta. Keksin venyttää itseni täysin vaakatasoon ja vetää köydestä itseäni lähemmäs kalliota ja sain kuin sainkin sormenpäät osumaan kallioon. Sain työnnettyä sen verran vauhtia että pieni keinuntalike alkoi. Köyden hinkatessa hyllyä vasten otin heilahdus heilahdukselta lisää vauhtia kunnes ylsin syöksymään kouristuksenomaisesti ketjuihin kiinni ja sain lyötyä lehmänhännän ankkuripulttiin lukkoon. Muistan ensimmäisen ajatuksen - Ei ikinä enää...

Siitä asti olen käyttänyt prusikkia vaikka sitten 5m laskeutumiseen, tarkistanut neuroottisesti kaiken moneen kertaan ennen köyden varaan lähtöä ja silti pelännyt. Psyyke on kompleksi juttu.

Jotta prusikkia tulee laskeutumisessa käytettyä on sen oltava mahdollisimman helppo asentaa. Ns. normiprusik ei mielestäni sitä ole. Itse käytän muutaman millin varustenarusta solmittua n. 20cm lenkkiä jonka laitan leivonpäälle molempien köysien ympäri ja sulkkarilla valjaiden jalkalenkkiin kiinni. Asentamiseen menee n. 5 sekuntia. Ei ole ehkä liiton ohjesäännön mukainen, mutta painotettuna leivonpää nappaa ihan riittävästi köydestä kiinni jotta laskeutumislaite lukittuu. Panulla on blogissaan toinen simppeli vaihtoehto

http://web.mac.com/panujyra/jaakiipeilya,_hiihtoa,_kuvia_ja_sanoja/Venäläinen_prusik.html

Vielä onnettomuuksista. Kaikesta traagisuudesta huolimatta olisi niistä mielestäni otettava irti se ainoa huodyllinen asia, eli oppi tehdystä virheestä. Suomessa kiipeilykulttuuri on vielä edelleenkn suhteellisen nuorta ja keskustelu onnettomuuksista muuttuu liian helposti reposteluksi, jälkiviisaudeksi ja totaaliseksi idiotismiksi, sillä aina löytyy niitä täydellisiä persoonia jotka eivät tee virheitä. Ilmeisesti tästä syystä sekä leimautumisen pelossa ja yksityisyyden suojelemiseksi onnettomuudet yleensä yritetään vaieta unohduksiin. Silloin valitettavasti niistä opittava tieto jää hyödyntämättä. Suomessa myöskään Kiipeilyliitto ei julkista onnettomusraportteja vaan ne käytetään ainoastaan luottamuksellisesti koulutustarkoituksiin. Toisin on esim Yhdysvalloissa jossa kaikki loukkaantumisen johtavat tapaturmat ymmärtääkseni tutkitaan ja raportit julkaistaan. Objektiivinen ja asiallinen suhtautuminen onnettomuuksiin olisi kaikilta osapuolilta ensiarvoisen tärkeää, jotta niistä saatava oppi saataisiin hyödynnettyä.

Ja onhan joku joskus todennut että

Good judgement is only result of surviving bad judgement...

Päivitystä hiljaisuudesta

2009-02-16T12:16:00.001-08:00

Viisi päivää Ylläksellä työreissulla. Ammatinvalinnan vähäisiä etuja harrastusten suhteen. Eilen palasin takaisin. Naama punaisena, kuten lapista palaavalla seminaarimatkaajalla kuuluu. Mulla tosin oli ihan pakkasesta ja tunturin viimasta. Yksi päivä meni vähän ohi laskemisen suhteen. Sain ensimmäisen päivän iltana Joonatanilla juuri ennen reissua olleen vatsataudin. Tyhjensin systeemin, nukuin 20h 24h aikana ja olin mäessä seuraavina kolmena päivänä täydet työtunnit. Oli huippua ja eipä töitä paljon mukavammin voisi tehdä. Tuli kyllä ilakoitua monipuolista laskua ja lumityyppiä laidasta laitaan, kunnon suurpuikka super-g kaahausta täydellisessä kunnossa olevia rinteitä pitkin, rinteen vierustoja ja Suomi-offareita korpusta pehmeeseen, metsälaskua ja parkkikikkailua. Koko kattaus. Ja ehkä noin 75% telluilla. Rovaniemen Kovapanoskin kävi launtaina skibussilla paikan päällä kyykyttämässä allekirjoittanutta. Ihan kirjaimellisestikin. Oli loistavaa kun joku katsoo virheet ja neuvoo. Ja vaikka tellulasku etelässä onkin tuntunut jo opitulta asialta, niin aika hyvin korppuinen tunturin kuve Panun perässä palauttaa maan pinnalle. Ja pistää kyykkäämään syvempään. Eilen meinasi viimeisillä laskuilla reidet krampata ja tänään ei meinannut aamulla päästä portaita alas...

Vaihdettiin Panun kanssa suksiakin. En oikeastaan edes tiedä miksi. Molemmat tykkäsivät omistaan enemmän ja silti lähti toisen sukset matkaan. No nyt mulla on Made'n AK:t Linkeneillä. Ainakin toistaiseks. Panu räpsäsi myös aika mainion kuvan meikäläisestä, jonka häpeilemättä liitin oheen.

Pieni pala taivasta

2009-02-02T11:21:00.000-08:00

Panu joskus sanoi, että kyllä sen sitten tietää kun kohdalle osuus ns. täydellinen telemark-lasku. Tänään tais sellainenkin ihme tapahtua. Rupesin epäilemään sen suuntaista, kun käännösten lopussa alkoi melkeen itkettämään. Tuli sellainen omituinen zen jossa liikkeen energia katoaa ja sitä on vaan käännöksissä "sisällä", täysin vaivattomasti, ilman mitään aktiivista tekemistä. Koko kroppa vaan napsahtaa kohilleen. Tuntuu, että käännöksissä voisi olla loputtomiin. Ihan surffifiilis. En mä sitä oikein paremmin osaa kuvata. Hövelijumala arpoi vielä ipodista huippukappaleita koko laskemisen ajan ja tossa laskussa tietenkin soi Alice in Chainsin Nutshell. Niin ja olin ihan selvinpäin, jos joku rupesi epäilemään.

Jäällä taas

2009-02-01T10:57:00.000-08:00

Normisunnuntai. Herätyskellolla ylös ja ulos kiipeämään. Armahdettiin Jannen kanssa kultaseppää sen ainoana vapaapäivänä ja lähdettiin vasta yhdeksän jälkeen. Kevät kyllä lähenee. Aurinko nousee jo puoli yhdeksältä ja jo herätessä oli aivan valoisaa. Yöllä oli ollut pakkasta lähes -20c, mutta lämpötila oli vauhdikkaassa nousussa kohti kiipeilyn kannalta ihanteellista miinus viittä.

Tuttuun tapaan mentiin taas tuttuun paikkaan. Lunta oli tullut sitten viime kerran lisää ja viimeinen tienpätkä oli auraamatta. Tuli todistettua maastoauton omistamisen välttämättömyys. Aamunavaukseksi lähdin liidaamaan taas jääränniä samalla kun kultaseppä lähti virittämään yläköyttä. Verhoreitti oli aika läskissä kunnossa ja päätettiin kokeilla jos siihen saisi yläköyden muutaman ohjaavan jääruuvin avustuksella. Onnistuihan se. Rännin liidi meni jotenkin jännittämiseksi. Tiputin yhden ruuvin, vetäsin uuden BD:n ruuvin kiveen, oikeaan jalkaan iski kauhea vatkaus puolessa välissä yhdessä herkemmässä jalkaotteessa ja muuta sellaista. Ylös kuitenkin mentiin. Ja onhan se aina kivaa jälkikäteen, kun on pelottanut.

Pojat putsasi reitin kakkosina ja laskeuduttiin kokeilemaan verhoreittiä. Reitti on hieno. 15 metrinen päällekaatuva, sileä seinä jonka päällä roikkuu 8 metrinen, ylhäältä 3-4 metriä leveä puikko. Jäätä on siis aika paljon roikkumassa... Mulla on ollut jotenkin ajatuksena, että reiti on niin hieno ettei sitä pitäisi edes yläköysitellä. Toisaalta koska alun kalliopätkä on todella herkkää varsinkin juuri ennen jäälle siirtymistä, niin puhdas ground-up onsightaaminen tuntui aika hurjalta. Erityisesti, kun klippauspaikat eivät oikein selvinneet alhaalta päin katsomalla. Päätin siis unohtaa tiukan etiikan ja Will Gaddin ohjeen "aina ensin yrittää onsightata" ja sidoin itseni narun jatkoksi. Gaddin ohje alkoi kuitenkin tuntua järkevältä kun ihme kyllä napsautin pitkän dead-point kruksimuuvin sokeasti tuurilla kiinni ja pääsin punkemaan jäälle. No totuuden nimissä en olisi ikinä lähtenyt sellaista muuvia onsight-liidissä yrittämään. Jäällä sai vetää pari aika kipakkaa leuanveto-lukko-lyönti liikettä olemattomilla jalka-avuilla ennekuin sain toisen jalan takaisin kalliolle ja pääsin kuvan (kiitokset Jannelle) näyttämään lepopaikkaan. Siitä rimpuilin vielä pari muuvia mutta kädet oli jo sen verran paahtoleipää, että tulin köyteen puikkoa kuokkimasta. Kyseinen yläköysionsight oli paras yritys reitille mitä sain aikaiseksi. On siinä Gaddin ohjeessa varmasti perää. Uutta reittiä vetää aika ennakkoluulottomasti ja yleensä ilman paineita. Pitäisi vaan saada rutiinia tuohon mixtaliidaamiseen... Reitti on kyllä hieno. Kuvan kohdasta pitää kiivetä verhoa vielä pari metriä ylemmäs ja klipata viimeinen pultti juuri jään alta. Sen jälkeen siirtyä verhon alta sen päälle ja punkea kohti ankkuria. Ylös voisi vielä laittaa ruuvin jos haluaa mutta toisaalta vika pultti on hyvässä paikassa, reitti negatiivinen ja jää puikon jälkeen positiivista. Saa nähdä muuttuuko puikko kohta pilariksi. Se näyttää valuvan metrin viikossa alaspäin...

Kotona maistui taas ruoka. Käytiin Joonatanin kanssa pihalla vielä testaamassa sen uusia murtomaasuksia koulun hiihtoviikkoa varten. Hyvin näyttivät toimivan ja hauskaa oli. Se itseasissa näytti niin hauskalta, että kävin vielä itsekin poikien nukkumaanmenon jälkeen hiihtämässä kierroksen pertsaa Kokonniemessä. Kauden avaus.

Mainio viikonloppu.

Alavirettä

2009-01-31T08:48:00.000-08:00

Todella hieno talvi ollut tähän asti. Pidän kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että se jatkuisi. Tänään oli aamulla rapeat -18c. Ei ollut kiire pujottelemaan. Sai rauhassa paistella munakokkelia, nakkeja ja kroisantteja. Lauantaiaamun ylellisyyttä. Tuntui erityisen hyvältä kun viime viikonloppu meni Abu Dhabissa työmatkalla. Koko tämä viikko on ollut reissun takia ihan outo. Väsyttää, päätä ja kroppaa särkee ja tuntuu ettei ole ollut vapaata iäisyyksiin. Heti kun normaali työ/vapaa -rutiini särkyy niin elämä menee sekaisin. Tänään on ollut kuitenkin tosi kiva lauantai. Oltiin koko perhe rinteessä. Taina ja Julius pulkalla ja minä Joonatanin kanssa suksilla. Oli hyviä tellukäännöksiä. Eilen oli hyviä alppikäännöksiä. Kicksien saaminen pelkistä käännöksistä on kyllä selkeä vanhenemisen merkki...

Kiipeily on ollut jotenkin kaksijakoista viime viikkoina. Sen mitä on ehtinyt hakuissa roikkua niin se on kulkenut ihan mukavasti. Toisaalta ne pari kertaa jotka olen yrittänyt boulderoida tai käydä tapanilassa on olleet tosi tukkoisia. Ei todellakaan ole kulkenut. Toisaalta ei ole ollut kauheaa intoakaan sisäkiipeilyyn. Nyt on selkeästi henkisesti vaikea vaihe käynnissä treenaamisen suhteen. Tuntuu ettei kehity ja muut vaan kehittyy ympärillä. Kiipeily on siitä aika raaka laji että oman kulloisenkin tason näkee niin selvästi. Sekä suhteessa omaan aikaisempaan tasoon että muihin. Pitäisi pystyä vaan katsomaan omaa kehitystä ja hyväksyä kuntotason vaihtelut, mutta kilpaluhenkisenä se on aika vaikeaa. Varsinkin jos itsellä on alavirettä ja joku toinen on elämänsä kunnossa. Tasan ei käy myöskään lahjakkuus. Jotenkin hämmentävää miten jotkut (onneksi aika harvat vaikka meidän luolalle niitä on osunut kaksi...) voivat vuoden kiipeämisen jälkeen kiivetä seiskan boulderia. Voin sanoa treenanneeni kesällä ja syksyllä aika hyvin ja nousin ehkä kalliogreideissä 6a:sta 6c:hen. Seiskassa tuntuu kuitenkin olevan seinä vastassa. Olen tehnyt ehkä yksittäisiä seiskan muuveja mutta yhtään seiskan reittiä ei ole vielä mennyt. Lähimpänä oli Jaanankallion Muuvijumppa joka kyllä sopi meikäläiselle paitsi viimeisen liikkeen polvilukon osalta. Ovathan boulderi ja kallio tai jää on vähän eri asioita, mutta yhtä kaikki, nämä kaksi lahjakkuutta kiipeävät luolalla vuoden harrastamisen jälkeen reittejä joita minä en. Ja hajottaahan se.

Hakkuilu on kyllä vetänyt selän ja käsien isot lihakset (siis ns. isot, ei isoja ehkä mulla...) todella tukkoon. Hieronta parin viikon välein ei oikein riitä. Pitäisi venytellä, mutta jotenkin se aina jää. Nytkin on vasen hauis taas niin jumissa, että kyynärpään sisätaipeen jänteitä juilii... Ensi viikonloppuna olisi Porvoossa joogakurssi jonne ajattelin mennä. Olen miettinyt joogan kokeilemista ainakin kymmenen vuotta. Ehkä nyt vihdoin olisi aika oikeasti kokeilla.

Aamusta lähdetään salakalliolle. Valtteri todennäköisesti liidaa projektin pois omalta osaltaan. Mulla ei ole nyt kyllä paukkuja siihen. Olen lammas.

Lisää myöhemmin.

Välinehysteriasta

2009-01-21T03:25:00.000-08:00

Tänä talvena on tullut harrastettua kiitettävän paljon. Rinteessä olen ollut jo parikymmentä kertaa ja jääkiipeilemässä 12. Ei paha kuin muistaa, että samana päivänä ei ehdi tehdä molempia. On ollut aika tervettä huomata miten ainakin omalla kohdalla tekemisen määrä korreloi aikalailla suoraan negatiivisesti varustehaikailun ja -spekuloinnin määrän kanssa. Enemmän harrastamista, vähemmän tarvetta hankkia uusia tavaroita tai turhaan spekuloida niistä. Ei kauhean intuitiivista sinänsä. Varmasti osansa tähän on tuonut talouden taantuma, joka luonnollisesti vaikuttaa mentaalisella ja myös konkreettisella arkipäivän tasolla kaikkeen kuluttamiseen. Maslowin tarvehierarkian mukaisesti. Silti väitän että isoin tekijä itsellä vähentyneisiin välinetarpeisiin, on ollut ulos lähteminen ja oikea harrastaminen.

Ajatellaanpa yksinkertaisuuden vuoksi, että harrastaminen jakaantuu sekä todelliseen tekemiseen, että kaikkeen siihen liittyvään oheistoimintaan kuten, varusteiden huoltamiseen, spekuloimiseen, ja hankkimiseen. Jos terve harrastaa on vakio ja mahdollisuus todelliseen toimintaan on vähäinen, korvautuu todellinen toiminta oheistoiminnalla (josta tulee näin ollen sijaistoimintaa). Esimerkiksi ostamalla jotain uutta tavaraa saavuttaa internet-aikana niiiiiiiin helposti harrastuksen liittyvän nautinnon joka korvaa todellisen toiminnan puutetta. Ostan, olen siis harrastamassa, vaikka olenkin toimistossa.

Tähän liittyy vaara, että häntä alkaa heiluttaa koiraa ja materia saa harrastamisessa isomman roolin kuin itse toiminta. Tavaraa alkaa olla kaapit täynnä, mutta aikaa niiden käyttämiseen ei edelleenkään ole. Jos tässä tilanteessa on saavuttanut onnen niin sitten kaikki lienee hyvin. Mikä tekee onnelliseksi ei voi olla kauhean väärin. Mutta jos jatkuvasti on edelleen olo että jokin tarve ei tyydyty kannattaisi ehkä viimeistään pysähtyä miettimään niitä prioriteetteja. Helposti voin todeta itsekin sortuneeni tavaroiden hankkimiseen harrastamisen korvikkeena. Paljonkin. Todella paljon. Turha siis yrittää lukea tätä moralisointina ja syytön muutenkin heittäköön ensimmäisen kiven.

Tänä talvena on voinut todeta kuinka kierre kääntyy onneksi myös toisin päin. Kun on ollut mahdollisuus harrastaa, ja samalla taloudellisesta tilanteesta johtuen on joutunut todella miettimään mitä hankkii, on huomannut, että ne vanhat varusteet ovatkin ihan hyvät ja toimivat. Tarve uudelle onkin ollut pitkälti itse luotua harhaa ja itseasiassa kaapeissa on jo nyt tavaraa jota ei tarvitse. Samalla todelliset tarpeet ovat kirkastuneet ja jos on jotain hankkinut on tiennyt sitä tarvitsevansa ja todella haluavansa, jolloin uutta tavaraa arvostaa enemmän. Vaikka sitä yhtä uutta jääruuvia...:)

Saattaa kuullostaa naivilta ja itsestäänselvältä, mutta itselle ylläoleva on ollut onnellinen asia havaita ja kokea. Sitä ei siis voitane pitää ihan turhana.

Sinänsä, jos talouden taantumasta pitää jotain hyvää hakea niin se pakottaa väkisinkin miettimään kulutustaan ja omia valintoja noin yleisemminkin. Se ei ole huono asia. On tietysti myös helppo sortua jälkiviisauteen. Nykyisessä tilanteessa monet hankinnat ja valinnat, vaikka vaan viime vuoden aikana, tuntuvat aika järjettömiltä. Pakko myöntää.

No, mikä ei tapa, vahvistaa, ei auta itku markkinoilla, ja kasa muita latteita kansanviisauksia. En jatka tästä aiheesta enempää vaan lähden voitelemaan suksia. Tänään mäen kautta luolalle.

Salakalliolla taas

2009-01-18T08:29:00.000-08:00

Viikko vierähti, tuuli kääntyi pohjoiseen ja kelit paranivat. Loppuviikosta oli jo kunnolla pakkasta. Viikon aikana tuli käytyä kolme kertaa mäessä, kaksi kertaa luolalla ja kerran Tapanilassa kiipeämässä ja tänään taas ulkona hakuissa roikkumassa. Ei nyt ihan huono saldo ottaen huomioon että ma-ke satoi vettä.

Taina on ollut viikonlopun Oulussa, mutta äidin ja isän suosiollisella avustuksella pääsin tänään kiipeämään. Kiitokset vaan vielä lastenhoitoavusta! Salakallio oli säilynyt sääterrorismista varsin vähäisin vaurioin. Osittain jäätä oli jopa enemmän kuin viikko sitten. Erityisesti iso verho, joka valuu keskeltä kalliota oli kasvanut ja maakontaktista puuttuu n. kolme-neljä metriä. Jos kelit pysyy, niin jäätä on helmikuussa jo maasta asti kiivettäväksi. Jo nyt olisi mahdollisuus yrittää sen takana kalliolla menevää pultattua mixtalinjaa joka päättyy komeasti kyseisen verhon kautta toppaamiseen. Kallio-osuus juuri ennen verholle siirtymistä on vaan aika tymäkän oloinen onsight-yritykseen, mutta ei siihen kehtaa oikein yläköyttäkään virittää. Eikä negatiivisuuden ja verhon takia edes pystykään.

Jääränni oli taas ihan erilainen kuin aiemmin. Se oli ilmeisesti kutistunut ja kasvanut uudelleen ja linja meni nyt rännin vasempaa reunaa pitkin. Oli aikamoista puikkohässäkkää. Ei tosin ihan niin pahaa kuin silloin ekalla liidausyrityksellä. Puikkoja sai siivota nytkin, mutta alta löytyi aika hyvä ruuvipaikkoja. Tosin ruuveja meni nyt kaksi vähemmän kuin viimeksi. Vettä valui kuin suihkussa ja kastuihan siinä. Vasen käsi oli kainaloon asti märkänä jo toisen ruuvin kohdalla. Hauska liidi silti! Kuvassa Janne B. puskee kakkosena kohti reitin loppuylitystä ja nelosen kalliomuuvia ständille.

Mixtaprojektista oli jäät kadonneet kokonaan. Valtteri oli sitä mieltä, että parempi vaan kun ei ole jäätä haittaamassa suoritusta ja klippasi pienessä krapula(?)uhossa yläköydellä jo jatkotkin paikoilleen. Se suoritus vei kuitenkin voimat jo siinä määrin, että varsinaiseen liidiin ei löytynyt paukkuja. Kova veto silti. Erityisesti kun loppu on nyt yhtä pitkien liikkeiden sarjaa. Mun sekvenssit yläosalle meni ihan uusiksi jään puuttumisen takia eikä liidiin olisi ollut mahdollisuuksia. Odotellaan siis jäitä.

Varusteista:

- Uudet BD:n ruuvit on todella hyviä. Paljon parempia kuin Simondit tai vanhat BD:t. Uppoavat aivan käsittämättömän hyvin. Ja alkavat puremaan puolella kierroksella.

- Yksi Simondin ruuvi hajosi. Veivi jäi käteen, tai siis lensi putouksen pohjalle... Pitää yrittää puhua Camusta BD tilalle.

- Swingi tuntuu nyt tosissaan löytyneen. Oikeassa kädessä toimii jo väsyneenäkin. Outoa miten vaatii voimaa ja kestävyyttä lyödä rennosti.

- Fusionien kahvoihin pitäisi jo vihdoin muistaa laittaa ruuvilukitetta.

- Kaikki sulkkarit pitäisi muistaa öljytä.

Nyt saunaan!

Säät koettelee...

2009-01-13T11:55:00.000-08:00

Hermot meinaa mennä. Kolmen viikon pakkasjakso nollataan kahdessa päivässä. Lumet hävisi, kallioleikkausten jäät hupenee silmissä, maassa ei roudasta tietoakaan ja vettä 15 cm kituvien rantajäiden päällä. Jotenkin hämmentävää millä voimalla matalapaineet nykyisin vyöryvät Etelä-Suomeen. Onhan suojasäitä aina ollut, mutta nykytalven "suojasää" on +6c, vesisade ja 15m/s tuuli länsilounaasta. Aika murhaavaa talvisille elementeille. Suurin syy näkyy varmasti kuvassa. Merivesi on rannikolle asti todella lämmintä. Siitä on ilmamassan hyvä kerätä, yli pyyhkäistessään, lämpöä kosteutta ja voimaa tuuleen. Tänään oli paikallislehdessä myös hyvä kuva muutamasta jäätalvesta Itämerellä. Vuonna 1987 Selkä- ja Perämeri sekä Suomenlahti oli jäässä Ahvenanmaata myöten. Vielä 1994 koko Suomenlahti oli jäässä (muistan Merisotakoulun suksisulkeiset Suomenlinnan edustalla...). Tänä talvena ainoastaan Perämeren pohjukka on jäässä ja Suomenlahti auki Pietarin edustaa myöten. Rannikolla ei vaan voi olla yhtäjaksoista talvea jos meri ei jäädy. Kun tuuletkin ovat voimistuneet niin vähääkään voimakkaampi lännen-etelän puoleinen ilmavirtaus tarkoittaa automaattisesti +4-6c lämpöä. Yritä nyt sitten tässä harrastaa talvilajeja.

Hienoa olisi asua vielä joskus paikassa jossa on oikea talvi eikä lumien tultua tarvisi hei ruveta pelkäämään tuulen kääntymistä tai seuraavaa matalapainetta. Aika pohjoiseen saa vain jo Suomenniemellä mennä. Kajaani-Rovaniemi linja taitaa muodostaa etelärajan kunnon talvelle.

Sankarijäätä

2009-01-11T12:47:00.001-08:00

Keli oli tukevasti plussalla aamulla 9:15 kun Ile hurautti Golfilla pihaan. Kamat sujahti Defenderiin ja matka jatkui shsh-kalliota kohti. Kivi on pakkasissa kerännyt itsensä sen verran kylmyyttä että kaikki kalliot olivat aamulla hienon kuuran peitossa. Kohde on onneksi myös sen verran sisämaassa että vaikutus on ainakin se yksi miinusaste Porvooseen ja kaksi miinusastetta Helsinkiin verrattuna. Plussalla oltiin kuitenkin sielläkin. Jääränni, joka viikko sitten oli kuin kristallikruunussa olisi kiivennyt oli täyttynyt ja vankistunut juuri sopivasti ja päästiin viemään mixtaprojektiin yläköysi liidaamalla. Kauden eka liidi etelässä. Reitti on aika samantapainen kuin Oikea Suora Nuuksiossa, sillä erolla että alkutömpyrä on matalampi, pystysuora osuus kaksinkertainen ja sisäkulma ahtaampi. Kun vesi valuu ahtaassa kalliorännissä se muodostaa aika mielenkiintoisia muotoja seiniin. Pahin avatgarde oli, kuten edellä totesin, onneksi kuitenkin helpottanut ja nyt ruuvinpaikat oli selkeät. Reitissä on kyllä tosi hienoja muuveja ahtaissa paikoissa.

Mixtaprojektissa Ilellä alkaa olla liikkeet kohdillaan ja veikkaan, että pienen hakkukestävyystreenijakson jälkeen reitti menisi putkeen. Jos se myös sitten muistaisi ne muuvit...:) Muutenkin Ilen hakkukiipeäminen on kyllä kokemukseen nähden aika vakuuttavaa. Olikohan tämänpäiväinen Ilen kuudes kerta hakuilla ikinä... Mulla on reitin liikkeet tällä toistomäärällä aikalailla selkäytimessä ja varsinkin toinen veto oli tänään tosissaan uskoa antava liidin yrittämisen suhteen. Kyllä se tänä talvena saattaa mennä. Jatketaan katossa roikkumista. On se auttanut muitakin...:)

Noin yleisesti oli aika vahva päivä. Fusionit alkaa istua käsiin todella hyvin. Myös puhtaalla jäällä. Jääkin toki auttoi. Nyt oli sitä ns. "sankarijäätä". Sitkeää ja pitävää. Lopussa tosin kyllä taas huomasi että kun kädet väsyy ja ei enää jaksa lyödä ranteella, eikä osu oikeisiin kohtiin niin pomppimikseksi se swingi menee. Kehitystä on silti selkeästi tapahtunut. Pitää varmaan kohta taas lähteä Korouomaan ottamaan turpiin kunnolla ettei luule jo osaavansa jotain.

Muutenkin saattaa olla tarpeen. Ulkona sataa VETTÄ. Voi h***etti sentään. Tässäkö se taas oli?

Suojakeliä

2009-01-10T13:48:00.000-08:00

Huomaan jääneeni koukkuun sääennusteisiin. Olen aina harrastusten takia seurannut säätä ja ennusteita aika aktiivisesti, mutta nykyään seuraaminen on jo aikalailla riippuvuusasteella. Viimeisten talvien aikana omalla mielialalla ja säällä on ollut aika korkea korrelaatio. Pakkasta ja lunta, elämä hymyilee. Plussaa ja vettä, ahistaa. Nyt vuodenvaihteen aikaan on ollut mahtavaa aina avata pidemmän ajan ennustesivu, kun pakkanen on vaan jatkunut. On voinut olla varma, että jäätä ja lunta riittää. Nyt kun pakkasiin tuli tauko, niin olen tsekannut sivustoja noin tunnin välein josko ennusteet olisi päivittyneet ja pakkanen palaamassa. Ja mieliala on heilunut samassa tahdissa ennusteiden muutosten kanssa. Aamulla kun kännykkä on herättänyt niin lataan samantien kännykän kautta Ilmatieteenlaitoksen ennustesivun esiin. Ja samoin illalla viimeisenä tulee katsottua ennusteet. Säästä murehtiminen on sinänsä hölmöä, kun siihen aika vähän vissiin voi vaikuttaa, mutta minkäs teet. No, nyt taas hymyilyttää... Kunhan tiistaihin asti selvitään.

Säälinkkejä joita seuraan:

http://www.fmi.fi/saa/paikalli.html?place=Porvoo

http://www.foreca.fi/Suomi/tasmasaa/Porvoo

http://www.accuweather.com/world-forecast-15day.asp?partner=apple&traveler=0&locCode=EUR|FI|FI002|PORVOO&met

http://weather.unisys.com/gfsx/9panel/gfsx_500p_9panel_eur.html

Puuteria ja katossa roikkumista

2009-01-08T14:18:00.000-08:00

Jos kerran olen kutsunut kahdeksalta kiipeilemään starttaamista alppilähdöksi niin samoilla vapausasteilla tänään oli puuteripäivä. Kokonniemeen oli illan aikana satanut se reilu 5cm uutta lunta, joka päivän tykkilumen kanssa sai aikaan mukavan pehmeän rinteen. Kävin poikien iltapalan jälkeen hyödyntämässä aukiolon viimeisen tehotunnin. Kuten eilenkin. Jonoja ei taas yhtään ja ihan putkeen sai painaa menemään. Innostuin myös pehmeessä trendikkäästi leikkimään ja laskin eturinteen feikkinä alas. Alkaa tellutuntuma olemaan aika hyvä. Siltä siis ainakin tuntuu ja yhtään en tiedä miltä se näyttää.

Ja samoin kuten eilen, menin suoraan rinteestä luolalle hakkuloimaan. Laitettiin Valtterin kanssa eilen asennettuihin uusiin kattopalikoihin prikat pultin ja palikan väliin niin pysyvät paremmin paikallaan. Otin aika rauhassa, kun tuntui paikat olevan jumissa eilisestä ja arat aamun hieronnasta. Tuli siinä nyt kuitenkin jokunen figure4 taas veivattua.

Ainiin. Työ on tosiaan taas alkanut. Siitä se jatkuu johon viimeksi jäätiin. Koitan nyt pitää sen kuiten aisoissa vapaa-aikaa häiritsemästä. Mielenkiintoisia asioita sielläkin kyllä viritteillä.

Huomenna Taina lähtee taas Jyväskylään tanssia opiskelemaan ja me jäädään poikaporukassa kotiin. Käydään ehkä mäessä ja tullaan saunaan. Ei liene kauhea yllätys...:)

Viimeinen lomapäivä

2009-01-06T08:02:00.000-08:00

Niin se loma vaan loppuu. Huomenna odottaa toimisto, palaverit, vastuut, tavoitteet, aikataulut ja muu arjen ihanuus. Kyllä siihen taas sopeutuu, mutta nämä siirtymävaiheet ovat aina pahimpia. Eritysesti tietenkin lomalta töihin palattaessa. Itsellä työ ja vapaa-aika ovat niin eri maailmoja, että muutos on aina todella iso. Viime vuosina olen kyllä huomannut vaikeuden vaihtaa myös töistä lomamoodiin. Lomasta voi tulla helposti suorittamista kun on "pakko" yrittää päästä lomatunnelmaan. Tämä loma oli kyllä ihan mainio. Suurin tekijä oli varmasti se, että ei oikeasti ollut mitään suunnitelmia. Lisäksi säät suosivat ja lumi ja pakkanen hellivät sielua.

Viimeiset päivät on menneet rinteessä. Kokonniemessä on nyt kaikki rinteet auki ja streetti alkaa muotoutua. Jotenkin ei vaan ole mitään hinkua hyppimään ja toisaalta hyvistä tellukäännöksistä saa kauheat kicksit. Vanhenemisen merkkejäkö? Sen näkee kun talvi etenee. Mitään paineita en aio hommasta tänätalvena ottaa. Fiilispohjalta.

Rinteestä tulon jälkeen Taina ja pojat lähtivät naapurin tyttöjen kanssa leffaan ja itse suoritin miehisen loppiaisriitin ja nakkasin joulukuusen pihalle. Pellikiläinen saaristolaiskuusi oli pitänyt pintansa hyvin ja neulasia lähti yllättävän vähän. Varmaan niitä silti löytyy klassisesti lattianraoista vielä juhannuksenakin. Imuroinnin päälle kävin luolalla vääntämässä dry-tool -treenin. Koitin vähän boulderointiakin, mutta sormista huomaa että crimppaaminen on jäänyt viime viikkoina vähemmälle ja roikkuminen on tapahtunut lähinnä hakun kahvoista. No kauden mukaan. Keväällä voi sitten alkaa herkistellä kun kalliokausi orastaa. Suunnittelin samalla vähän lisää kattoreittejä hakkutoimintaan.

Pitää alkaa laittamaan poikia yöpuulle, että jaksavat herätä aamulla kouluun ja päiväkotiin. Sen jälkeen voisi vielä paeta huomista vaikka voitelemalla sukset ja tekemällä muutaman otteen luolalle kellarissa olevista kakkosnelosenpätkistä. Tai sitten voisi vaan lukea ja juoda Tainan kanssa viiniä takkatulen ääressä...

Alppilähtö ja kanasalaattia

2009-01-04T12:30:00.000-08:00

Aamulla mentiin. Alppilähtö on ehkä hieman liioittelua, mutta 7:50 hörähti Brittiläisen imperiumin ikoni käyntiin. Pakkasta oli reilu kymmenen astetta, eli ihan mukavasti. Oli hienoa hörppiä kahvia termosmukista samalla, kun päivä alkoi valjeta auton keulan edessä. Kiipeilyyn ei ollut paljoa aikaa, joten ennakkoluulottomasti lähdin onsightaamaan uutta jäälinjaa. Toisesta ruuvista oli pakko ottaa pakit kun helisevän puikkohässäkän keskeltä ei vaan erottanut seuraavaa ruuvinpaikkaa. Yläköydellä linjaa tutkiessani totesin päätöksen ihan järkeväksi. Aika herkkää olisi köyden terävässä päässä ollut. Hampaankoloissa alkaa vaan jo olla aika paljon tavaraa...

Kolmen tunnin tehokkaan toiminnan jälkeen suoritimme rivakan paluun ja kuten arvata saattaa kotiin luvattu aikataulu ei ihan pitänyt. Vielä rivakamman vaatteidenvaihdon, autoon pakkautumisen ja moottorimarssin jälkeen perhe Ala-Ketola&Nurminen soitti Teemun ja Pian ovikelloa akateemisen vartin myöhässä. Tähän syypäänä esitin Tainan vaatimuksesta nöyrän anteeksipyynnön joka kuitattiin isäntäväen toimesta heti lasillisella erinomaista Valpolicellaa. Melkein yhdeksän tuntia aikasemmin syödyn aamupalan jälkeen alkoi olla melkoinen nälkä ja Teemun erinomainen kanasalaatti tuli tarpeeseen. Kiitokset vielä mukavasta illasta!

Loma alkaa käydä vähiin. Huomenna puuhaillaan poikien kesken. Laskeminen ja uimahalli kuulostaisi hyvältä.

Siivousta ja laskemista

2009-01-03T10:52:00.000-08:00

Kiipeilyseuran luola on ollut aika järkyttävässä kunnossa. Mangnesiumpölyä, vaahtomuovimujua, hiekkaa ja sokerina pohjalla pikkasen homeitiöitä. Kaiken kruunaa näin talvella lämpöpuhallin joka nostaa kaiken ilmaa pyörimään. Olin luolalla tuossa yhtenä päivänä pikaisesti vääntämässä hakuilla, niin 15 minuutin kuluttua oli jo sellainen olo kurkussa kuin olisi lasivillaa poltellut. Homekoira todennäköisesti heittelisi voltteja... Ongelma on se että tilan katto vuotaa ja meillä on ollut uuden tilan haku päällä jo jonkin aikaa. Odotellessa ei kukaan ole oikein jaksanut siivota. Oltiin Valtterin kanssa tilan ehkä ahkerimpina käyttäjinä sovittu, että joululomalla siivotaan, ja tänään oli hyvä pakkaspäivä. Saatiin Teppo vielä mukaan teollisuusimurin ja peräkärryn kanssa. Pari tuntia meni, peräkärryllinen kamaa lähti ja teollisuusimurin täydeltä moskaa lattioilta. Tuskin sisäilma edelleenkään terveysnormeja täyttää, mutta ensiapuna siivous auttoi varmasti.

Siivouksen jälkeen oli hyvä avata keuhkoja hapekkaassa Kokonniemessä Joonatanin kanssa. Joonatanilla on nyt omnipotentti vauhtivaihde päällä. Minä: "Teitkö yhtään mutkaa? Jos tosta vauhdista kaadut niin kyllä sattuu..." Joonatan: "Mutta sikshän mulla on kypärä..."

Nyt kutsuu James Bond. Eilen Villen ja Anskun kanssa nähdyn uuden Bondin jälkeen oli pakko vuokrata se edellinen muistin virkistämiseksi. Huomenna alppilähdöllä tutkimaan jäätilannetta salakalliolle ja sitten Teemulle ja Pialle syömään. Rankkaa tämä elämä....:)

Pakkanen

2009-01-02T12:49:00.000-08:00

Vihdoin. On se vaan mukava tunne, kun se pari senttiä lunta, joka täällä on joulunaikaa valaissut, narisee askelten alla. Pakkasta on ollut nyt pari päivää noin kymmenen astetta ja saman ennustetaan jatkuvan ja lämpötilan putoavan aina -18c. Viime talvena oli yksi päivä jolloin oli muistaakseni -7c ja siinä oli sen talven merkittävimmät pakkaset. On ollut mahtavaa käydä laskemassakin kun pakkanen puree poskia ja kipristää varpaita. Tästä täytyy nauttia niin kauan kuin voi. Selkeästi kyllä huomaa miten harvinaista pakkanen etelässä on. Ihmiset tuulettavat ja tamppaavat mattoja ja vuodevaatteita kun kerrankin on tilaisuus. Juuri eilen mietittiin päivällisvieraiden (tai siis tuttujen ei vieraiden...) kanssa, että on oltava yhteys lauhtuneiden talvien sekä luteiden, russakoiden ja muiden inhokkien uuden leviämisen kanssa. Muistaakseni pölypunkitkin vaativat 24 tuntia -18c pakkasta ennen kuin nirri lähtee. Ei ole oikein viime vuosina onnistunut...

Ja mikä parasta pakkasessa niin JÄÄTÄ syntyy kalliolle ja LUNTA rinteisiin, vaikka sitten keinotekoisestikin. Kokonniemessä saadaan varmasti kaikki rinteet ja härvelit auki tämän pakkasjakson aikana ja jäätä alkaa kallioilla olla tarpeeksi liidaamiseen tulevana viikonloppuna. Molempia aktiviteetteja on vielä hyvin aikaa harjoittaa ennen loman loppumista.

Ja muistakaa, nyt ei valiteta kylmyyttä!

Vuoden viimeiset

2008-12-31T11:25:00.000-08:00

Vuoden vaihteen kunniaksi lähdettiin taas aamulla kiipeämään. Omalta osalta homma meinasi tosin mennä ihan poskelleen, kun jouduin sitten hoitamaan yhden työasian puhelinneuvotteluna heti alkuun. Pari tuntia siinä meni kaikkine säätöineen ja diskuteerauksineen. V-käyrä oli lopussa aika korkealla, kun samalla aikaa kaverit pisteli menemään aamuisessa auringonpaisteessa... No homma tuli selväksi ja jäihän sitä päivää jäljelle vielä itsellekin. En kyllä laske tätä lomapäiväksi. Ainiin, ei mennyt projekti liidaamalla tänä vuonna. En edes yrittänyt. Ei olisi ollut realistisia mahdollisuuksia, muuhun kun itsensä satuttamiseen. Täytyy siis jatkaa työstämistä ensi vuonna uudestaan.

Valtteri kävi äsken syömässä ja nyt vietetään vanhan vuoden viimeiset hetket ihan perheen kesken. Lähdetään tästä saunaan. Kaupungilla paukkuu jo aika iloisesti.

Hyvää vuoden vaihdetta kaikille!

Lomailua

2008-12-30T12:08:00.000-08:00

Erinomainen lomapäivä. Jotenkin käsittämätöntä miten sitä arkena jaksaa viikot 5-6 tunnin yöunilla mutta lomalla tuntuu ettei 10 tuntiakaan riitä. Koko perhe oli ihan taju kankaalla aamu kymmeneen asti. Siinä pari tuntia aamupalaa ja lehtien lukua ja sitten mietittiin mitä siteä tekisi. Tainalla oli selkeä "käpykyläahdistus" ja hinku suureen maailmaan, Helsingin metropoliin. Mulla ja Joonatanilla oli hinku mäkeen ja Juliuksella uimaan. Helsinki ei kiinnostanut yhtään. Kyllä siellä ehtii taas laahustaa kun loma loppuu.

Päädyttiin sitten siihen, että Taina lähti Helsinkiin ja me pojat ensin mäkeen ja sitten uimaan. Juliukselle kyseessä oli ensimmäinen kerta suksilla. Alku meni maanitellessa ja lievää pakottamista käyttäen ja lopussa isä väsähti ennen poikaa, kun olisi pitänyt laskea jatkuvasti "vielä yksi mäki". Joonatanilla oli mäessä pari koulukaveria, joiden kanssa se suhasi menemään ja joille sen piti sitten näyttää kaikki temput hypyistä takaperin laskuun.

Välillä käytiin kotona syömässä ja käveltiin uimahalliin. Täytyy kyllä sanoa, että Porvooseen muuton jälkeen olen alkanut hiukan ymmärtää sosialidemokratiaa. Se mikä Espoossa näkyi lähinnä korkeana veroprosenttina näkyy täällä ihan oikeina käytettävinä palveluina. Terveyskeskukseen pääsee omalääkärille heti kun haluaa, kouluihin, päiväkoteihin ja niiden oheistoimintaan panostetaan, kirjasto on uusi ja uimahalli on kuin kylpylä (paitsi että siistimpi, vähemmän väkeä ja kunnon uintiradat). Jotenkin tuntuu, että palveluja on asukkaisiin nähden ihan erilailla kuin pääkaupunkiseudulla. Toisaalta se tarkoittaa myös sitä, että kunnallisvero-% nousee nyt uuden vuoden kunniaksi 0,75%-yksikköä, mutta ainakin meikäläinen maksaa ihan mielellään kun sitä vastaan oikeasti saakin jotain.

Huomenna on vuoden viimeinen päivä. Aamulla lähdetään sen kunniaksi taas kiipeämään.

Mixtaa

2008-12-29T13:07:00.000-08:00

Salakalliolla kiipeämässä Ilen kanssa koko päivän. Oli vähän turhaa intoa kun tuli 50km extraa unohtuneiden kenkien takia... Projekti meni nyt puhtaasti yläköydellä. Kai sitä pitää oikeasti kohta koittaa liidata. Tänään ei tuntunut siltä. Pulttaus on tosi turvallinen vaikka pari klippausta onkin aika perhanan herkkiä. Sitä on vissiin sitten vanha kun pelottaa. Toisaalta, kun hakuilla ja raudoilla sitä putoaa aina aika sattumanvaraisessa asennossa, niin se ei vaan houkuttele. Lisää metrejä niin kyllä se varmuus kasvaa. Tai sitten pitää pudota liidistä pari kertaa niin tottuu... Positiivista oli myös se että sai Fusionit puremaan reittien loppujäällä vaikka kädet oli aika pumpissa. Ehkä se svingi sieltä löytyy.

Tuli myös todettua että väärän mallisilla hakun terillä ei vaan voi kiivetä. Mun Ilelle myymissä vanhoissa Anacondissa oli kärki kulunut aika slouppaavaksi ja Ile ei saanut niitä pitämään yhtään. Oli vähän turhan karu mixtailun aloitus kaverilla... Terottelin ne terät tuossa kuntoon niin keskiviikkona on Ilellä revanssin paikka. Olis pitänyt tehdä se jo ennen myyntiä...

Ulkoilma tekee mukavan väsyneeksi. Kyllä lomailu on poikaa.

Takinkääntäjä

2008-12-28T12:48:00.000-08:00

Niinpä. Bloggailuhan oli jotain mitä en ymmärtänyt ja jota en ikinä tekisi. Tässä sitä kuitenkin ollaan. Kävi niinkuin twintip-suksien kanssa. Jouduin syömään sanani. Mutta niinkuin joku jossain joskus on todennut "A man has a right to change his mind".

Sitten niitä selittelyjä, että miksi. Tuli vaan yksinkertaisesti halu kirjata ylös mitä sitä elämässään tekee ja sattuu ajattelemaan. Pääasiassa itseään varten. Jää vielä nähtäväksi jakelenko tätä osoitetta edes kellekkään. Toistaiseksi tämä saa toimia yhdistettynä harrastuslokikirjana, päiväkirjana, harjoituspäiväkirjana, muistikirjana sekä yleisenä tajunnanvirran kasvualustana. Kai se sitten on se blogin tarkoituskin...